— "Kyllä kai!" sanoi poika, "meillähän tuo päivitteli, ettei hänellä enää ole penniäkään".
— "Nyt ei ole minullakaan", sanoi Avojalka, "mutta minä jään sen sinulle velkaa".
Hän meni kohta taloon, pyysi toista piikaa lypsämään edestänsä tän'iltana lehmät, jollei häntä illaksi kotia kuuluisi; hänellä itsellään on kiire asia toimitettavana. Tykyttävin sydämmin, milloin suuttuen Damiin, milloin säälien häntä ja hänen kovaa onneaan, milloin harmitellen, että hän on taas täällä, milloin taas jälleen moittien itseään tuommoisesta ajatuksesta ainoata veljeänsä kohtaan, kulki Avojalka kedon poikki laakson kautta Moosbrunnin metsään päin.
Sysi-Matin luokse mennessä ei voinut eksyä tieltä, jospa olisi polulta poikennutkin. Haju sysihaudasta vei hairahtamatta hänen luokseen. — Linnut ne laulavat puissa, ja vaikeroiva ihmislapsi kulkee niiden alla, ja surullista on Damin nähdä nämä kaikki jälleen, ja kovin on häntä onni kaiketi kohdellut, kosk'ei hänellä ole muuta neuvoa, kuin tulla kotiin sinun niskoillesi ja vastuksiksesi. Muilla sisarilla on apua veljistään ja minulla… Mutta nyt näytän sulle, Dami, että sinun pitää pysyä, minne sinut panen etkä saa järkähtääkään.
Tuommoisissa ajatuksissa astui Avojalka ja tuli viimein Sysi-Matin asunnolle. Mutta täällä hän ei nähnyt muita kuin Sysi-Matin, joka istui mökissään sysihaudan luona ja piti molemmin käsin piippuansa ja poltti; sysimies tekee samoin kuin hänen sysihautansakin, hän savuttaa alinomaa.
— "Onko joku minua narrannut?" kysäsi Avojalka. "Se olisi hirveätä!
Mitäs minä olen ihmisille tehnyt, koska he minua pilkkanaan pitävät?
Mutta kyllä mä tietää saan, kenen työtä tämä on; kyllä sen vielä
hänelle maksan".
Käsi nyrkissä ja kasvot tulipunaisina seisoi hän nyt Sysi-Matin edessä. Tämä tuskin kohotti päätänsäkään, vielä vähemmin sanaakaan sanoi. Niinkauan kuin aurinko oli yläällä, ei Sysi-Matti puhunut melkein mitään, ja ainoastaan yöllä, kun ei kukaan voinut katsoa häntä silmiin, puhui hän paljon ja mielellänsä.
Avojalka tuijotti hetkisen sysimiehen nokisiin kasvoihin ja kysyi sitten vihaisena: "Missä minun Damini?"
Ukko pudisti päätään kieltävästi. Silloin kysyi Avojalka vielä kerran, polaisten jalkaansa: "Onko minun Damini teillä?"
Ukko levitti kätensä ja viittasi oikealle ja vasemmalle, ettei häntä muka ole.