— "Kukas sitten pojan luokseni lähetti?" kysyi Avojalka yhä enemmän vihastuen. "Puhukaahan!"
Sysimies viittasi oikealla peukalollaan sinne päin, missä polkutie kävi vuorten yli.
— "Sanokaahan toki Jumalan tähden sana edes", pyysi Avojalka, vihasta itkien, "yksi ainoa sana edes! Onko minun Damini täällä vai missä hän on?"
Viimeinkin vastasi ukko: "Hän meni sinua vastaan polkutielle", ja ikäänkuin olisi hän mielestänsä jo puhunut liian paljon, puristi hän nopeasti huulensa yhteen ja rupesi kulkemaan sysihautansa ympäri.
Tuossa seisoi nyt Avojalka ja nauroi pilkallisesti ja sääliväisesti yksinkertaiselle veljelleen. "Hän lähettää minua hakemaan eikä itse pysy kumminkaan siellä, mistä hänet saa tavata; ja jos minä nyt lähden vuoren yli — mikä hänen päähänsä panikaan, että minä tulisin polkua myöten? se hänen mieleensä lienee nyt johtunut, ja nyt hän kulkee toista tietä, ja niin kuljetaan ympäri toistemme kuin sumussa".
Avojalka istahti kannolle, ja hänen sisässään paloi tuli kuin sysihaudassa, liekki vaan ei voinut leimuta ulos, hänen täytyi verkalleen hiiltyä. Linnut lauloivat, puut humisivat, voi, mitä tuo kaikki on, kun ei sydämmessä helähdä yhtään raikasta säveltä!… Kuni keskellä untaan muisti hän nyt mitenkä hän kerran oli ollut rakkauden mietteissä. Mitenkä sinä päästät tuommoisia ajatuksia nousemaan itseesi? Eikö sinulla ole kyllä kurjuutta itsessäsi ja veljessäsi? Ja tuo rakkauden ajatus oli hänessä nyt kuin kirkkaan kesäpäivän muisto talvisydännä. Saattaa ainoastaan uskoa, että on kerran ollut niin lämmintä, niin kirkasta, mutta siitä ei enää mitään tiedä. Nyt hänen oli oppiminen, mitä "odotus" on: korkealla huipun nenässä, missä tuskin on maata kämmentäkään leveältä; ja kun tiedät, miten asiat oikein ovat, olet jälleen entisessä kurjuudessa ja vielä suuremmassa.
Hän meni sysimiehen mökkiin, siellä oli lattialla säkki höllällään ja tuskin puolillaankaan, ja kulmassa näkyi isän nimi.
— "Voi poloista, kuinka sinua on retustettu!" sanoi hän melkein ääneensä. Mutta hän jätti pian tunteiden kiihkotilan ja tahtoi nähdä, mitähän Dami oli takaisin tuonut. "Ovat kai hänellä ainakin jäljellä vielä nuo hyvät paidat, jotka teetin hänelle mustan Marannan palttinasta? Ja kenties on siellä myös joku lahja sedältä Amerikassa. Mutta jos hänellä olisi vielä jotain kelvollista, olisiko hän sitten ensin mennyt Sysi-Matin luo metsään? Eikö hän olisi tullut suoraa tietää kylään?"
Avojalalla oli aikaa näihin ajatuksiin, sillä säkin suu oli tosiaankin mutkallisesti sidottu, ja tavallisella näppäryydellänsä ja maltillansa sai hän viimeinkin solmun päästetyksi. Hän otti ulos kaikki, mitä säkissä oli, ja vihaisena sanoi hän itsekseen: "Voi sinua typötyhjää! Ei ainoatakaan ehjää paitaa enää! Nyt saat nimeksesi joko poikaryysyn tai ryysypojan, kummanko suvaitset".
Nyt ei hän olisi voinut ollenkaan hyvällä tuulella tervehtiä poissa ollutta veljeään, ja veli lienee sen huomannutkin, sillä hän seisoi kurkistellen mökin ovella, kunnes Avojalka oli pannut kaikki säkkiin jälleen. Sitten astui hän sisarensa luo ja sanoi: "Terve, Amrei! Min'en tuo sinulle muuta kuin likaiset vaatteet, mutta sinä olet siisti sinä ja teet taas jälleen…"