Amrei katsahti surullisesti veljeensä ja sanoi: "Älä lörpötä niin paljoa". Käännyttyänsä huomasi hän rattaiden olevan varsin lähellä, joku sieltä viittasi punaisen sateenvarjon alta, ja kolisten ajoivat rattaat ohitse, ja ainoastaan Sysi-Matin Merkki haukkui hetkisen niiden perässä, ja tahtoi ikäänkuin hampaillaan pidättää puolapuut; mutta lammin kohdalta se kääntyi takaisin, haukahti vielä kerran oven suusta ja pujahti sitten taloon.
— "Helei! siinä sitä mentiin!" sanoi Dami ikäänkuin riemuiten; rusthollin-emäntähän siinä ajoikin. "Etkös tuntenut uudistalokkaan hevosia? Ne hänet kiidättivät. Älähän unohda minun nahkahousujani!" huusi hän vielä kaikin voimin, vaikka rattaat olivat jo kadonneet laaksoon ja nyt jo nousta kiipesivät ylös Holdervasenin pientä mäkeä.
Lapset palasivat hiljaa kylään.
Kuka sen tietää, kuinka tämä tapaus on hienona juurena sisällisessä olossa ja mitä siitä saattaa vesota?
Aluksikin peittää toinen tunne ensimmäisen katkeran pettymisen tunteen.
3. Puusta synnyintalon luona.
Kolminaisuuden päivän aattona sanoi musta Maranna lapsille:
— "Tuokaas nyt kauniisti pihlajanmarjoja, niitä tarvitsemme huomenna hautausmaalla".
— "Minäpä tiedän, mistä niitä saa", sanoi Dami oikein halukkaalla ilolla ja juosta vilisti ulos kylästä, niin että Amrei tuskin jaksoi perässä pysyä, ja hänen tultuaan synnyintalolle, oli poika jo puussa ja ylvästellen kutsui sisartaankin kiipeämään sinne, tietäen, ettei tämä sitä kumminkaan voisi tehdä. Poika poimi nyt punaisia marjoja ja viskeli niitä sisarensa esiliinaan. Sisar pyysi, että hän poimisi marjat varsineen päivineen, niistä kun hän sitten seppeleen sitoisi. Veli virkkoi: "enpäs poimi!" Ja kumminkaan ei sen perästä tullut yhtään varretonta marjaa alas.
— "Kuules, mitä toraa varpuset pitävät!" huusi Dami puusta; "ne ovat suutuksissaan siitä, että otan heiltä ruoan pois". Ja poimittuaan pois kaikki marjat, sanoi hän: "Täältä en enää alas astukaan, tänne jään iki-päiviksi, kunnes kuolleena putoan maahan, enkä ollenkaan tule luoksesi, jollet lupaa mulle jotakin?"