Moitteet ja opetukset tulevat onnettomalle usein vääräksi kovuudeksi, ja semmoiseksi Damikin ymmärsi sisarensa sanat. Olipa hirmuista, ettei sisar huomannut hänen olevan kaikista onnettomimman ihmisen maailmassa. Sisar muistutti hänelle kiven kovaan, ettei hänen pidä uskoman sitä, ja kun ei hän sitä uskoisi, niin ei hän semmoinen olisikaan. Mutta vaikeinta kaikista on saada ihmistä uskomaan itseänsä; useille se onnistuu vasta sitten, kun he ovat jossakin asiassa menestyneet.
Dami ei tahtonut enää kertoa sanaakaan noin kovasydämmiselle sisarelle, ja vasta kotvasen kuluttua sai tämä veljeänsä kertomaan kaikki matkan mutkat ja kuinka hän viimein uuninlämmittäjänä eräällä höyrylaivalla oli palannut Europaan takaisin. Mutta samalla kun Avojalka moitti veljeänsä hänen itseänsä piinaavasta hentomielisyydestään, huomasi hän, ettei hän itsekään ole siitä vapaa.
Avojalka, pitäen kanssakäymistä melkein yksistänsä mustan Marannan kanssa, oli tottunut aina puhumaan niin paljon itsestänsä ja ajattelemaan itseänsä, ja hän oli tullut tukalaan tilaan. Nyt, veljeänsä rohkaistessaan, teki hän ehdottomasti samaa itsellensäkin; sillä niin on ihmis-elannon salaperäinen voima, että toisia auttaessamme aina autamme itseämmekin.
— "Onhan meillä neljä tervettä kättä", lopetti hän, "ja pidetäänpä neuvoa, emmekö omin voimimme pääse maailman läpi kulkemaan, ja omin voimin päästä on tuhat kertaa parempi kuin tehdä se kerjäämällä. Ja nyt, Dami, mennään meille".
Dami ei sanonut tahtovansa ollenkaan näyttäytyä kylässä, hän pelkäsi pilkkaa, jota nyt sataisi hänen päälleen kaikilta haaroin, hän tahtoi toistaiseksi pysyä vielä salassa: mutta Avojalka sanoi: "Nyt juuri lähdetkin, kirkkaana sunnuntai-päivänä ja aivan kylän keskitse ja annat itsesi pilkattavaksi. Anna ihmisten puhua ja arvella ja nauraa, sittenhän olet valmis ja siitä päässyt, sittenhän olet tuon katkeran kalkin juonut etkä suinkaan pisaroittain".
Vasta monen kovan vastustuksen jälkeen ja vasta sitten kuin harvapuheinen Sysi-Mattikin oli virkkanut sanansa Avojalan puoleen, suostui Dami lähtemään. Ja kylläpä satoikin rankkasateena kaikilta haaroin sen järeämpiä sen hennompia sättimisiä Avojalan Damin päälle, joka seurakunnan maksulla oli tehnyt huvimatkan Amerikaan. Musta Maranna vaan otti hänet ystävällisesti vastaan, ja hänen toinen sanansa oli: "Oletkos saanut jotain tietoa Johannes pojastani?"
Dami ei osannut mitään tietoja antaa. Samana iltana vielä toi Avojalka parran-ajajan, joka ajoi Damilta pitkän parran pois ja teki hänet sileäleukaiseksi niinkuin paikkakunnalla tapana oli.
Jo huomisaamuna kutsuttiin Dami raastupaan, ja kun tuo kutsumus pani hänet vapisemaan, — hän ei tiennyt miksi — niin lupasi Avojalka tulla hänen mukaansa ja hyvä se olikin, vaikkei siitä paljoa apua lähtenyt.
Kunnallisneuvosto julisti Damille, että hän on paikkakunnasta häädetty pois; hänellä ei ole mitään oikeutta täällä olla, joutuakseen kenties taaskin seurakunnan rasitukseksi.
Kaikki kunnanneuvokset hämmästyivät, kun Avojalka tähän vastasi: