— "Olkoon menneeksi", sanoi nuorukainen ja nousi ylös. — Hän on se vieras tanssija, jonka kanssa olemme tutustuneet Endringenin häissä. Pian taluttaa hän satuloidun kimoheponsa tallista, sitoo vielä laukun siihen, ja kaunis susikoira hyppii tuolloin hänen luoksensa ja nuoleksii hänen käsiään.
— "Niin, niin, otan minä sinutkin mukaan", sanoi poika koiralle ja näytti nyt ensi kertaa koko kasvoiltaan iloiselle. Ja hän huusi isälle tupaan: "Isä, saanko ottaa Luksin mukaani?"
— "Ota kun tahdot", kuului sisästä vastaus keskeltä taalerien kilinää. Koira näkyi ymmärtäneen kysymyksen ja vastauksen. Haukkuen ja piehtaroiden juoksi se pihan ympäri.
Poika meni tupaan, ja rahakukkaroa vyölleen sitoessaan sanoi hän: "Totta te puhutte, isä, tekeepä tosin hyvää minulle heittää sikseen tämä yksinäinen elämä, ja, taika-uskoinen en kyllä ole, mutta hyvältä vaan tuntui, kun hepo aina kääntyi puoleeni, talliin mentyäni, ja hirnahti, ja kun koira noin pyrkii mukaan; sehän on hyvän merkki, ja jos eläimiltä kävisi kysyminen, niin, kenpä ties, eivätköhän osaisi antaa paraimpia neuvoja".
Äiti myhähti, mutta isä sanoi: "Älähän unohda puhella Korppi-Sakarin kanssa äläkä ennen kauppoja tee ennenkuin häneltä olet kysynyt neuvoa; se mies se tuntee säntilleen kaikki talon asiat kymmenen peninkulman alalla ja on elävä hypoteekikirja. Mene nyt Jumalan nimeen äläkä liian kovaa kiirutta pidä, kymmenen päivää saat olla poissa".
Isä ja poika löivät kättä toisilleen ja äiti sanoi: "Minä lähden sinua saattamaan vähän matkaa".
Poika talutti nyt hevosta suitsista ja kulki äitinsä rinnalla äänetönnä talon sivuitse, ja vasta tien käännöksen kohdalla virkkoi äiti vitkastellen: "Antaisinpa sulle moniaan neuvon".
— "Puhukaa vaan, mielelläni minä kuulen".
Äiti, ottaen poikaa kädestä kiinni, alkoi: "Pysähdypä, käydessä en osaa oikein puhua. — Näes, että sen pitää olla mieleisesi, se on tietysti ensimmäinen ehto; ilman rakkautta ei ole iloa, ja minä olen vanha eukko, saatanhan siis sanoa kaikki?"
— "Aivan niin".