— "Ei, tee mitä minä sinulle sanon ja joudu".
Amrei meni huoneesensa ja kovin väsyneenä istahti hän hetkiseksi kirstullensa vetäisemän henkeä; häntä peloitti, — hänen oli niin raskasta, — kun hän voisi nyt vaan nukkua eikä milloinkaan enää herätä! Mutta velvollisuus se kutsui häntä ja tuskin oli hän saanut käteensä ensimmäisen kappaleen juhlapukuansa, niin ilo heräsi hänessä, ja iltarusko, joka lähetti kirkkaan säteen ullakkoon, tanssieli Amrein poskilla.
— "Pane kirkkovaatteet päällesi!" Hänellä oli yksi ainoa kirkkopuku ja se oli sama, mikä oli hänen päällänsä ollut Endringenin häissä, ja jok'ainoa vaatteiden kahina soi iloa ja samoja valssinsäveleitä, joiden mukaan hän silloin oli tanssinut; mutta yön lähetessä ja pimeässä pannessaan päällensä, karkoitti Amrei jälleen kaiken ilonsa ja sanoi pukeuvansa tällä lailla ainoastaan Johanneksen kunniaksi; osoittaakseen hänelle, kuinka korkeassa arvossa hän piti kaikkea, mitä hänen perheestänsä oli lähtenyt, pani hän viimeksi kaulakoristeenkin kaulalleen.
Koristettuna niin kuin muinoin Endringenin häissäkin, tuli hän kammiostaan alas.
— "Mitäs tuo nyt on? Mitäs sinä olet niin pönäkäksi laittaunut?" huusi Rosel suutuksissaan ja rauhattomana sulhasen pitkällisestä viipymisestä. "Mitäs olet pannut päällesi kaikki rikkautesi? Sopiiko piian kantaa tuommoisia koristeita ja mokomia muistorahoja? Pane paikalla ne pois!"
— "Kas sitä en tee, sen lahjoitti minulle hänen äitinsä, vielä pienenä ollessani, ja se minun kaulallani oli, kun yhdessä tanssimme Endringenissä".
Jotakin kuului kaatuneen portailla, mutta kukaan ei pitänyt siitä lukea, sillä Rosel huusi nyt:
— "Vai niin, sinä kunnoton tontun noita; räpäleihin olisit nääntynyt, jollei sinua olisi otettu taloon, ja nyt tahdot ottaa sulhasen minulta pois".
— "Älähän nimittele häntä niin, ennenkuin hän on se", vastasi Avojalka kummallisella äänellä, ja vanha ruoankeittäjä huusi kyökistä: "Totta Avojalka puhuu, lasta ei saa nimellään mainita, ennenkuin on kastettu, se on lopen vaarallista".
Amrei nauroi, ja Rosel kiljasi: