"Hevoinen riisuttiin. Uoti otti ensin hernesäkit, tyhjensi ne yhteen isoon pakkaloimeen ja kantoi kaikki tyyni kapakkaan; sitte kantoi hän vaunuvaljaat — lopuksi neljä suurta pyörää, kaksi kummallakin olkapäällänsä. Vihdoin kysyi hän hämmästyneeltä talonpojalta: 'No! eikös kaakki ole minun?'
"Sitte sen on Uoti saanut ison arvon väkevyydestänsä ja kutsutaan kempiksi. Uotin isä on sangen ylpeä, ja pojan arvo ilahuttaa häntä; mutta kavahtaen pahaa vaimoansa, ole hän ei sitä malttavanansa.
"Meidän akkunasta täältä näemme, tuolla toisella puolen polkua, vähäisen huoneen. Siellä asuu Kello-Taavetti, niin kutsuttu siitä, että tekee seinäkello-päällisiä. Hän on yksi vähimmän voivista pitäjäässä, mutta oikea kunnonmies. Hänen kynttilänsä on usein viimeksi sammuva kylässä, sillä hän on ahkera työssänsä ja ahkera raamatun lukemisessa. Hän on seitsemäntoista kertaa läpi lukenut raamatun kannesta kanteen. Hänen pipliansa — jota kerran tapasin saada katsella — näyttääki sangen erinomaiselta — taitaisipa sanoa rikki murennetulta. Sillä se on maltettava, että Taavetti lukeissansa noudattaa neljin sormin puustaveita. Puhutaan Kello-Taavetin olleen nuoruudessa erinomaisen iloisen ja rakastetun kaunisten laulujensa tähden…
"Taavetin vaimo on yksi noista erinomaisista luonnoista, jotka kaiken ikänsä puoleksi makaavat! He käyvät ympäri, tekevät askareensa oikein, vaan eivät muuten osoita yhtään liikutuksia, ilosta enempää kuin murheestakaan. Lisäksi sen on vaimoraukka viime vuosina tullut melkein perin kuuroksi. Hänellä on ollut viisi tytärtä. Neljä ovat seuranneet ulosmatkustajia Amerikaan. He ovat jo naimisessa ja kirjoittaneet perään vanhempiansa, mutta Taavetti, vaikka kuinka köyhä, pitää kiini vanhasta maasta…
"Taavetin nuorin tytär, Martina, oli aina isänsä kopeus ja ilo; sillä hän istui ensimmäisnä kyläkoulussa. Sinä et taida etees asettaa kuinka senkaltainen lapsi kylässä arvoitetaan — erittäinki jos on tyttö. Hänelle osoitetaan kaikellainen kunnioitus. Martina oliki siivo ja kaunis lapsi. Hän oleskeli usein täällä kotona meillä; sillä mieheni piti paljon lapsesta. Hän oli täyttänyt viisitoista, kun laskettiin ripille, ja jotakuta kauneempaa olen harvoin nähnyt, kuin koska hän yksinkertaisessa, mutta siistissä vaatetuksessansa edes astui alttarin liinalle. Joku päivä jälkeen tapasi mieheni kohdata Martinan ulkona kedolla. Hän sanoi olevansa sitte lukuajan päädyttyä kuin pois ajettu vanhempain kodosta. Lapsi raukka! hän tuliki pian kodosta mailmaan pakoitetuksi! Ollut ei muuta kuin kuudentoista, koska hän meni Siltalaan palvelukseen. Pentinpojat antavat hyvän palkan, sentään ei ole heillä yksikään palkollinen pysynyt kauempaa kuin yhden vuoden. Martina oli siellä kuitenki kaksi kokonaista vuotta…"
Äkkiä keskeytettiin kirkkoherran rouva kertomuksestansa, edespäin pitkäänsä, läpi kylän kulkevalta kilinältä.
"Mikä se on?" kysyi Edvard.
"Rengit Helje-myllyltä jauho- ja riista-säkkinensä. Olisin kernaasti jollakulla rengeistä lähettänyt muutaman sanan; se on nyt kuitenki myöhäistä."
Kirkkoherran rouva syventyi taas ajatuksiinsa; viimein herätti hänen niistä veli, joka kiivaasti kehoitti häntä pitkittämään kertomustansa.
Kirkkoherran rouva alkoi taas.