"Vihdoin nousi hän ylös ja lausui: 'Jumala palkitkoon teille teidän hyvyytenne, herr kirkkoherra! Tuossa on käteni, etten tahdo mitään pahaa lapselleni. Jumala on rankaisnut minua hänen kauttansa, olinkin ylön kopea lapsistani, erinomattain hänestä! Martina raukka minun tulee surkea häntä; hän on nyt sangen onneton.'
"Mieheni tahtoi seurata Taavettia kotiin; mutta tämä kielsi sen kuitenki, sanoen:
"'Minä saan luvan toki tottua käymään yksin tietäni. Olen ollutkin ylön kopea. Pääni on kallistettu hautaan. Vielä kerran tuhannen kiitosta! Jumala palkitkoon sen teille!'
"Se muinen kopea mies hiipi nyt edes niinkuin hengensairas pitkällisin askelein.
"Mieheni ei virkannut sanaakaan siitä, mitä oli kokenut Taavetin tuvassa; mutta muut ihmiset juttelivat sen sijaan, että mieheni kärsivällisyys ja ihmisrakkaus olivat tulleet pannuiksi kovaan koetukseen. Harvoin olenki — jos koskaan — nähnyt Ottoa niin väsyksissä, kuin sinä hetkenä, jona Taavetti meiltä läksi.
"Anna piti puheensa ja seisoi kummina vähälle Juosepille ja isä Uoti tuli myös kylään ristiäisiin. Uoti olisi suonut Taavetin tulla saattamaan häntä läpi kylän, saadaksensa näyttää kaikille, kuinka suuressa arvossa hän piti Taavetin. Tämä ei kuitenkaan myöntynyt siihen. Puhutaan että Uoti kotona on saanut kalliisti palkita käymisensä kylässä — ja sitte sen vartioitaan hän pahalta äideltä niinkuin vanki.
"Taavetti oli aina hyvin ahkera kirkonkäviä; mutta sitte vähän Juosepin syntymän viipyi kaksi kuukautta, ennenkuin hän tuli kirkkoon. Joka kerta kuin soitettiin jumalanpalvelukseen, lausui hän valittaen, ettei rohjennut häpeän tähden käydä ylös Herran huoneesen. Sillä välillä, uskoen ettei sitä kukaan nähnyt, otti hän pojan käsivarsillensa ja kanniskeli häntä mielellänsä ympäri tuvassa.
"Taavetti on kuin äite huolta pitänyt lapsesta. Hamasta siitä kuin poika on ruvennut kävelemään ja juoksemaan, ovat äiden isä ja lapsenlapsi uskollisesti noudattaneet toinen toistansa. Jos Juoseppi leikittelee toisten lasten kanssa kylässä ja näkee äidenisän tulevan, jättää hän heti leikin ja toverit, ja liittyy seuraamaan Taavettia. Jos olisi helpompi turmella lasta, kuin oikeammin on, niin olisi Taavetti sen jo tehnyt turhamaisuudellansa; sillä hän elää melkein yksin ja ainoasti tyttärensä lapsen nimin ja mainein. Jokapäivä kertoo hän jonkun älykkään lauseen vähältä Juosepilta. Taavetti ei aavista, paitsi rehellisyyttänsä muuten, valehtelevansa lapselta monta lausetta, jota ei ole puhunut. Joka kerta sentään kuin äidenisällä on jotakin kerrottavaa vähän Juosepin ymmärryksestä, lisää hän tavallisesti: 'Jaa, jos olisimme ehtineet kaksikymmentä vuotta edemmä ajasta, niin olisi koko tienoolla paljon kerrottavaa Juosepistani! Minä kuulin itse joku päivä sitte siltä vähäiseltä pojalta yhden lauseen, joka hänestä todistaa erinomaisesta peräänajatuksesta. Täällä kylässä oli samana päivänä yksi lapsi syntynyt ja toinen lapsi siirtynyt pois ajasta. Juoseppi lausui siitä äidenisälle: Eikö tosi, äidenisä! kun synnytään, niin nukutaan taivaassa ja herätään maan päällä, kun kuollaan, niin nukutaan maan päällä ja herätään taivaassa?'"
"Miksi et kerro jotakin Martinasta?" kysyi nyt herr Edvard sisäreltänsä, kirkkoherran rouvalta.
"Hänestä ei ole paljon kerrottavaa — vastasi sisär — hän elää hiljaisesti ja ahkerasti, auttaen mieluisesti siinä huoneessa, kuta hätä ja tauti ovat tulleet etsiskelemään. Hän ei puku paljon. Taavetille on hän alammainen ja rakastaa häntä sydämmellisesti. Sen palkitseekin isä parhainpäin hänelle rakkaudellansa vähää Juoseppia kohtaan".