"Maljaas ilo-käköinen!"
Niin istuivat ukot ryyppien ja pohjalla kerta toisen perään tyhjennettyjen lasien huutaen toinen toisellensa: käki ja kukku.
Lökätty viini tuotiin nyt sisään ja ukot täyttivät sillä korkeat lasit, joita he alinomaa tyhjensivät, helistellen keskenänsä ja jutellen yhden niinkutsutun lystillisen seikan toisen perään. Loppurivi oli muuttumatta: nykyinen nuoruus, ei se kelpaa.
Kyökissä istui Uoti kauan, sanaa hiiskumatta. Vihdoin lausui hän: "Sanos, minkätähden sinä otit minun, tietävä kyllä minun laitani!" Itkien vastasi morsian:
"Niin kauan kuin mailma on seisonut, ei ole, luulen, kukaan niin puhutellut morsiantansa. Mutta katsos, Uoti, se on yhtä minulle, että sinä niin kysyt, se on kunniallista ja hyvä alku, jos Jumalan tahto niin on, että me otamme toinen toisemme — ja siltä se tosiaanki näyttää. Katsos, Uoti, sinä et saa Martinaa, ja minä raukka — minun on tässä enämpi viheliäistä olla, kuin sinä taidat aavistaa'kaan. No niin, minä ajattelin näin: minä olen viheliäinen, enkä taida kestää äitepuolen tykönä, minä täydyn pois. Uoti ei saa sitä kuin hän tahtoo ja on myös viheliäinen: kukatiesi me kahden taitaisimme auttaa toinen toistamme. Ah, Uoti, sinä et taida ymmärtää mitä se tahtoo sanoa, että seisoa tuossa ja vaan nähdä päältä kuinka toinen, yksi vieras riipii ja raapii yhden rakastetun äiden kätköjä. Ajatteles, ainoasti häikittääkseen ja haavoittaakseen minua, antoi hän, kylläs ymmärrät — äiden oman kupin yhdelle palvelioista. Se on murhe loppumaton, katsella kuinka hän vääntää ja kääntää isän ja tekee hänelle kaikkea mitä tahtoo. Tiedätkös koska minä katselen kaikkea häijyyttä täällä kotona, niin nousee sappi kielelleni, ja jos täällä kauemmin viivyn, niin tulen yhtä pahaksi, kentiesi pahemmaksi. Ennemmin näkisin itseni kuusi jalkaa maan alla, ja olisiki jo kaiketi niin, ellei se hyvä kirkkoherran rouva olisi minua vähän ilahutellut."
"Minun on kauheasti mieleni paha sinusta," vastasi Uoti. "Mutta kuinkas on minun laitani, uskotkos? Minun äiteni pitäisi olla oikea äite, ja kuitenkin on hän kyllä häijympi kuin joku äitepuoli. En minä puhu kernaasti pahaa, mutta minä täydyn. Martina on auttanut minun kestämään kaikkea ja jos ei olisi häntä ollut, niin olisin jo aikaa juosnut tieheni. Ihmiset ovat muka syytelleet minua kevytmielisyydestä; minä en ole huolinut siitä; mutta nyt pelkään minä, tämän olevan minulta oikein pahasti tehdyn! Minä olisin hetemmin nähnyt sinun ilkeäksi ja häijyksi, jotta olisin saanut vaatia sinua, siksikun olisit hyljännyt minun. Nyt on mieleni haikea sinusta, ja minä en taida olla paha. Minä tosiaankaan en tiedä kuinka olettelisin. Minä luulen, asia on kyllä haikea sinusta, mutta minustakaan ei ole se parempi."
Yksivakaista oli se puhe, kuin he näin pitivät keskenänsä, morsiamen laitellessa viini-lökäriä. Mutta kun se oli valmis, kantoi hän sen ison maljan sisälle tupakammariin, sitä ennen — kantava lasin Uotille. Koska hän jälleen palasi, ryyppäsi Uoti hänelle muistoksi, ja neito täytti uudestaan hänen lasinsa, helistääkseen hänen kanssansa. Uoti sanoi nyt: "sinä olet tosiaanki kauniimpi kuin koskaan olen nähnyt. Eikä kentiesi ole niin tyhmästi, että he ovat vaatineet minua. Jos ei vaan olisi sentään sitä hakaa, niin olisin hyvinki tyytyväinen. Olisin nähnyt sinun seitsemän ajastaikaa sitte, semmoisena kuin nyt, jaa, sitte olisin tänäin huvillisin poika ja iloisin ylkä koko tienoolla. Ah, kuinka nyt juuri viiltää sydäntäni! Ole kärsivällinen minulle, minä en taida puhua sanaakaan enään!"
Uoti istui alas tuolille ja piti kädet silmillänsä; jonkun silmänräpäyksen perästä lausui hän kumisevalla äänellä: "Katsos niin on asiani! Kuules nyt, sinä et saa mitään puhua minun eli sinun vanhemmille! Tahdotko antaa kättä minulle sen päälle?"
Elsa antoi hänelle käden, vähän ihmetellen, ja Uoti jatkoi: "Juuri tänäin olen viestin kautta luvannut Martinalle, tulla häntä katsomaan. Minä en ole ajastaikaan puhutellut häntä, enkä poikaa, ja nyt minä täydyn täyttää lupaukseni. Sinä olet kelpo neito, ja minä tahtoisin kernaasti suudella sinua — mutta ei, minä en tee sitä; se olisi synti, niinkauan kuin en ole vapa!"
"Sinä olet kelpo mies, ja taidat somasti puhella'kin," sanoi Elsa hymyten; "kuinka tyhmiä ihmiset sentään taitavat olla: ne sanovat sinusta, ettet ole oikein järkevä!"