"Ihmiset eivät tunne minua, kukaan ei tunne minua paremmin kuin Martina; hän on ymmärtäväinen. Minun mitään lausumattani, on hän nähnyt päältäni ja ymmärtänyt, että, samassa kuin minä olen yksi rikkaimmista talollisen pojista koko tienoolla, olen minä kentiesi kaikkein köyhin. Martina on jutteleva sen sinulle; sillä hän taitaa sen paljoa paremmin kuin minä. Et sinä taida uskoa kuinka ymmärtäväinen hän on, kuinka siivo ja hyvä-sydämellinen — ja samalla kertaa niin iloinen ja … ja…"
Uoti taukosi äkkiä ja tirkisteli eteensä. Kenelle oli hän tätä puhunut? Sille, jolle hän äsken oli käden antanut! — Neito tirkisteli ei vähemmällä ihmeellä Uotia ja vaikea oli hänen saada selkoa ja käsitystä ajatusten erinomaisesta keskinäisestä sovusta. Tupakammarista kuului ukkojen korkea-ääninen kanssapuhe ja hekotus, huumaava kokonansa vaimojen molempain ahkeran ja matalaisen lörpötyksen. Vihdoin sanoi Uoti: "Niinmuodoin on minulla sinun sanas, ettet mitään hiisku kaikesta tästä kenellenkään, kuka hän olisi. Minä käyn pois nyt sinun tyköäs minun Martinani tykö — Martinani tykö — ja — ja — katsomaan minun — sinä tiedät — siellä alhaalla kylässä. Koska joulukuusi sytytetään, olen minä takaisin, ja olen silloin joko … mutta minä en tiedä enään, mitä sanon — Jumala olkoon sinun kanssas!"
Morsian taitanut ei vastata; hän seisoi vaan ihmetellen ja ääneti katsellen Uotia, joka painoi karvalakin päähänsä ja otti pahkasauvan käteensä. Siinä kun Uoti nyt seisoi, hupaisesti heiluttava raskasta sauvaa, näkyi hän sangen pulskealta, ja ei leikiteltävältä. Hän läksi pois heti kohta sitte kiiruhtavin askelein, ja Elsa istui alas liedelle syventyäkseen miettelemisiin. Palan ajan perästä kurkisti isä Pentti kyökkiin ja kysyi: "kuinkas on laita? Koirat vinkuvat sisällä. Missä Uoti?"
"Poissa."
"Mihinkä?"
"En saa sanoa. Mutta hän ei viivy kauaa."
"Vai niin! Minä tiedän kyllä missä hän on — älä sano mitään siitä ämmälleni, äläkä Heljenukolle. Onko sitte kauanki kuin Uoti läksi?"
"Joku minuuti vaan sitte."
"Kuules nyt, hiivi hiljaa kammariin ja tuo minulle hattu ja sauva; mut älä anna koirien päästä ulos! Ah, mikä hassu se Uoti, mutta sinä — sinä olet yksi muhkea neito!"
Elsa vetäyi takaisin ukon muistoista ja meni heti kohta noutamaan hatun ja sauvan. Varoittaen neitoa sanomaan, häntä perään kysyttäessä, että oli kohta tuleva takaisin, etääntyi isä Pentti. Sauva pitkällä edessä, ennen askeletta, kulki ukko nyt eespäin. Käyntö oli kuitenki vankka ja horjumaton.