Kirkko pitää seisoa keskellä kylää.
"Koska minulla on rakas vieras niinkuin sinä esimerkiksi, tuntuu minulle hauskuus kaksinkertaiseksi, tiedätkö minkätähden? Ensiksi maistuu minulle kaikki paremmalta. Sanotaan mitä sanotaan ihmisellisen sydämen huonoudesta; on se kuitenkin yksi kaunis omaisuus tällä sydämellä, että löytää suuren mielisuosion kanssaihmisiänsä kestaamisessa."
"No toiseksi?" kysyi nuori suoveri.
"Toiseksi," vastasi kirkkoherra, "koska minulla on vieras juhlina, tarvitse minun ei jättää kotoa ja kulkea siellä ja täällä. Mailma on tullut matkustajan kera luokseni kotia, ja minä teen vierahan kanssa matkan pitkän toistamiseen tarvitsematta liikkua paikasta."
Se oli sanomattomin mielisuosioin kuin kirkkoherra, heti jälkeen päivällis-aterian tämän sanoi suoverillensa. Ehkä tuskin oli puolipäivä, rupesi jo hämyttämään; mutta tämä ei häirinnyt, vaan paremmin lisäsi hauskuutta ystävällisistä juttelemisista.
Kanssapuhe oli kestänyt hyvän aikaa, koska se ke keskeytyi useista ihmisten äänistä, jotka ulkona portaalla kopistivat lunta jaloistansa. Etsiväiset olivat kirkonisännät Ollinen, Kello-Taavetti ja Saarivaara. Kirkkoherran rouva meni kohteliaisesti vastaan ottamaan tulevaisia ja vei heidät sisälle saliin. Tutuksi tehnyt maanmiehille veljensä, herr Edvardin kuiskasi hän viimemainitulle: "Jättäkäämme he rauhaan!"
Koska veli ja sisär olivat lähtemäisillänsä huoneesta, sanoi Taavetti kumartaen: Rouva kirkkoherran ja te myös — herr veli, olkaatte hyvät ja pysähtykäätte sisään! Mitä meillä on puhuttavaa, sopii juuri hyvin teidän korvillenne."
"Olkaatte hyvät ja istukaatte!" sanoi kirkkoherra ystävällisesti niille kolmelle talonpojalle.
"Kiitoksia paljon, mutta me taidamme yhtä hyvin seisoa," vastasi Taavetti, joka näkyi olevan toisten puhujamies. "Kunnian herr kirkkoherra" — jatkoi hän — "te olette saarnanneet meille ja panneet sen sydämillemme, että koska kuulemme jotakin outoa kanssaihmisistämme, niin pitää meidän rehellisesti kysymän heiltä itsiltä ja ei luottaman juoksu-juttuihin. No hyvä, kunnian herr kirkkoherra, nyt on asia lyhyesti se, että koko kylässä puhutaan ainoasti siitä, että meidän sielunpaimenemme aikoisi meidät ylönantaa. Pyydän anteeksi, mutta tohdinko kysyä: 'onko se tosi?'"
"On," kuului lyhyt vastaus.