"Onko teistä kukaan, joka taitaa puhaltaa ilmoitus-merkkiä?" kysyi valittu päämies.
Ukko Raskinen astui nyt esiin kopeana torvinensa.
"Hyvä!" sanoi päämies. "Sinä jäät minun kanssani tänne ylös Ritarivaaralle, jossa tahdomme sytyttää vartio-tulen. Kukaan ei saa kävellä yksinänsä, vaan kaksin. Se joka löytää lapsen, tuo hänen tänne minulle, eli lähettää uskottavan sanoman. Niinkauan kuin ei lapsi vielä ole löydetty puhaltaa merkinantaja kolme ääntä peräksyttäisin pitkäänsä; sitä vastaan koska poika on löydetty, tyytätään torveen kaksi ääntä lyhyesti aika toisen perästä, siksi että kaikki ovat jälleen kokouneet. Vielä yksi asia; seassanne löytyy kukaties muutamia, joilla on pyssyjä?"
"Kyllä! kyllä!" huusi usea.
"Tuokaatte siis tänne pyssyt; tarkoitukseni on, että koska lapsi on onnellisesti löydetty, me myös ammumme kolme merkki-laukausta. Sillä muotoa ei kukaan tarvitse teistä, tiedon puutteessa lapsen löytymisestä, turhaan kulkea lumessa ja pimeydessä."
"Hän on viisas — oikein puhuttu — hän on ymmärtäväinen," kuiskutettiin äänehköön joukossa.
Päämies kiitti hymyllä tästä hyvästä ajatuksesta, ja sanoi taas: "Vielä yksi asia; löytyykö yhtään koiraa kylässä, ku on tutustunut ja kerno pojalle?"
"Kaikki koirat tuntevat pojan ja pitävät hänen hyvänä", sanoi Lauri.
"Jekku!" huusi hän nyt yhdelle isolle koiralle lähellä — "eikö tosi,
Jekku, sinä tunnet Juosepin."
Jekku vastasi kohta puheesen iloisella haukauksella.
"Antakaatte siis päästää koirat irti! ne auttavat meitä etsimisessä," sanoi päämies. "Ensin täytyy meillä kuitenkin olla joku pojan vaate, jotta virkistää koirien haistimet."