Lauri meni kohta Taavetin tupaan ja palasi pian takaisin Martinan kanssa, joka kantoi muutamia pojan vaatteita.
Koirat juoksivat nyt edes vasten äite parkaa semmoisella vauhdilla, että hän oli vähissä kaatua kumoon. Sitte koska päämies oli antanut kertoa itsekullenki koiralle sanat: "Juoseppi! etsi Juoseppia!" jakoi hän tunnussanaksi ja vastahuudoksi "Juoseppi" sekä komentierasi niin: "Edespäin, astukaa!"
"Seisahtakaa!" huusi nyt väkevä ääni toisaalta päin, "mitäs nyt on asiana?"
"Oletko se sinä, Uoti?" kysyi Lauri. "Me haemme Juoseppia!"
"Ketä Juoseppia?"
"Sinun poikaas — hän on kadonnut" — ja nyt kertoi Lauri lyhyesti sen murheellisen tapauksen; mutta hän ei ollut ehtinyt päättää, koska Martina juoksi edes ja huusi toivotonna:
"Uoti! Uoti! meidän Juoseppi on poissa — kuollut — mutta mitä sinulla on tuossa kädessä?"
"Se on susi, minä tapoin sen pahkasauvallani."
"Susi!" kirkasi Martina, kiertävä käsiänsä; "susi on repinyt meidän lapsemme!"
Syttynyt surusta ja katkeruudesta, pudisti Uoti sutta kuollutta ja viskasi sen tyköänsä kauas toiselle puolen ojaa, sitte puhkesi hän sanoihin: "Minä vannon teidän kaikkien läsnäolevaisten edessä: jos lapsi löydetään, eli ei, niin on Martina minun elämässä ja kuolemassa. Antakoon Jumala minulle anteeksi, että niin monta vuotta olen ollut yksi veltto, heikko ja hyödytön olento. Te kuulette sen! Mahtaa kuka hyvänsä teistä panetella minua haukunta-nimillä, jaa, sylkeä silmiini, jos en ota Martinaa aviopuolisokseni — vaikka myös isä ja äite ja koko mailma olisi vastaan."