Mutta katso! mikä tuo, tuolta tietä tuleva? Taitaako se olla ihminen. Hän näkyy niin vähäiseltä ja velhomaiselta. Kuva tulee yhä lähemmäksi. Juoseppi rohkasihen kuitenki ja kävi hahmoa kohden sekä sanoi: "Hyvää iltaa!" — "Jumal' antakoon!" vastasi nyt vähäinen ukko, varsin peitetty hatuilta ja vutraaleilta. Ukko tahtoi nyt ottaa Juosepin kanssansa kylään, mutta tämä repäsihen irti ja juoksi edespäin, huutava metsässä: "Isä! isä!" Aina kauemma kävi hän edespäin tietä, ja sanoi itseksensä: "Isä tulee kyllä kohta; hän kuuli kyllä huutoni!" Yö tuli aina pimeämmäksi; mutta hän kävi käymistänsä, huutaen: "Isä tulkaatte tänne!" Hänen poskensa hehkuivat niin, että lumi, niille putoova, suli kohta.
Juoseppi luki ehtoorukouksensa monin kerroin. Sitte alkoi hän taas vaeltamaan. Silloin kuuli hän alhaalta laakson notkosta jonkun rätinän ja huokouksen — vaan ei! heti tuli taas kohta hiljaisuus. Mutta, missä nyt oli tie? — Löytynyt ei mitään tietä enään, se oli kadonnut. — Poika juoksi edespäin itkien ja asettui muin yhden, muin toisen puun nojalle. "Isä! äite! Jumala hyvä! auta minua!" niin huusi hän — ja Jumala oli kuullut hänen. Kolme enkeliä tuli, kynttilät kädessä; heillä oli valkeat vaatteet yllä ja kultaiset kruunut päässä, ja he veisasivat niin kauniisti ja ihmeellisesti:
Herätkää, herätkää,
Tyköni kaikki tulkaa!…
He tulivat aina lähemmä ja lähemmä, ja Juoseppi kävi uskalluksella heitä kohden, huutaen: "Hyvät Jumalan enkelit ottakaatte minä kanssanne ja viekäätte minä isäni ja äiteni tykö!"
"Herra Jumala, henki se on! Herra Jumala, Kristus lapsi!" huusivat ne kolme enkeliä ja samosivat kynttilöinensä niin nopeasti pois, kuin olisi heillä oikein ollunna siivet.
Juoseppi rientää heidän perässänsä; hän lankee, mutta nousee taas — o, voi! kaikki oli kadonnut — mutta malta'pas! — tuolta vilahti yksi kynttilöistä. Kiiruhda! — Juoseppi oli pudottanut lakkinsa; hän ei hoksannut sitä, hän juoksi minkä jaksoi, huutaen: "Vartokaa! vartokaa! olenpa Juoseppi!" Mutta enkelit eivät odottaneet, eivätkä enämpi heti näkyneetkään. Kuitenki näkyivät heidän jälkensä tiellä, ja Juoseppi noudatti niitä edemmä ja kauemma, ja vihdoin, ylhäällä mäen päällä — Jumalan kiitos olkoon! — sieltä näkyi yksi kynttilä, monta kynttilää; sieltä näkyi suuri, kirkkaasti valaistu huone! suloinen tieto, että ihmisiä asui siellä nokisen katon alla, läpivavahti nyt eksyneen pojan. Uudistettuin voimin juoksi hän kynttilöitä kohden, ja tuli oikein edes — Heljemyllylle. Ne kolme enkeliä nousivat juuri nyt isoa porrasta huoneesen. He veisasivat:
Kuulkaas! kuningasta kolmea pyhää,
He veisaavat laulua hyvää:
Herätkää, herätkää,
Tyköni kaikki tulkaa!…
Juoseppi kävi veisaavaisten takana hartaasti, ja meni heidän kanssansa sisälle esitupaan. Enkelit veisasivat nyt laulunsa kolmesta kuninkaasta loppuun asti. Heitä kuunneltiin varsin ääneti, heille annettiin syödä ja juoda ja muuten lahjoitettiin heille rahaakin, jonka kaiken edestä ne luullut enkelit sangen kauniisti kiittivät. Juoseppi, joka ei ennen konsa ollunna nähnyt joulupoikia, tajunnut ei oikein maskuraatia, ennenkuin pojat olivat poismenneet. Pysähtänyt jälleen, heidän peräänsä, äkättiin Juoseppi vasta nyt huoneen asukkailta.
"Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Mitä sinä täällä teet?' senkaltaisilla kysymyksillä kohdeltiin hän nyt äite Pentinpojalta, Heljen-äideltä ja Elsalta.
"Syö ensin vähäisen ja lämmittele itseäs myös; sinä olet niin viluisa ja märkä!" sanoi Elsa ystävällisesti, tarjotessansa hänelle ravintoa, sekä ottaessansa hänen päältänsä jakun, kuivamaan valkean eteen.