Heräävä Juoseppi katsahti ylös ja ympärillensä sanomattomalla kummastuksella, mutta hetikohta puhkesi hän isoon itkuun ja parkuun, koska isän jättimäinen varsi nousi seisoalle ahtaassa ja matalassa kammarissa. Puoleksi ainoasti heränneen lapsen luuloitukselle oli isän muoto ilmestynyt eriskummaisena unihahmona, ehkäisevänä kuin paksu pilvi auringon valon ja levittävänä pimeyden huoneesen. Martinan täytyi rukoilla Uotia jättämään kammarin, ja vastus oli äiden kyllä saada poikaa rauhoittumaan niin paljon, että taisi hänen vaatettaa. Uoti viipyi ulkona oven edessä, ja kun kuuli äiden kokevan lohduttaa lasta, leimahti muisto rikoksestansa läpi hänen sielunsa niinkuin salahma, mutta katosi yhtä pian jättäen tilan kiukulle sen ylitse, ettei poika rakastanut ja hyväillyt häntä. "Minä tahdon opettaa kovuudella vielä tänäpänä, että hänen pitää minussa kunnioittaman isäänsä!" niin puhui ääni Uotin sydämessä.
Koska Juoseppi astui ulos kammarista, juoksi hän kiiruusti ohi Uotin alas trapuista.
"Pojan pitää oppiman toista; niin ei sovi kohdella isää," sanoi Uoti täynnä kiukkua Martinalle. Äite selitti kuitenkin hänelle, kuinka rakkaana lapsi piti hänen, koska lumessa ja pimeydessä oli mennyt kohtaamaan häntä; nyt oli tämä taas yksi lapsen isälle tavallinen ujous. Uotin piti kärsivällisyydellä ja hyvyydellä vetämän lapsen sydämen puoleensa, ja ei uskovan taitavansa vaatia pojan sydäntä.
"Se on oikein, varsin oikein!" sanoi Uoti mennessänsä alas trapuista niin raskahin askelein, että koko mökki järkkyi. Siellä alhaalla isossa kammarissa seisoi seppi äidenisän polven nojalla. Koska Uoti nyt astui sisään, sanoi hän kohta, voittaaksensa pojan: "Kuuleppas, Juoseppi! minä tahdon tänäin antaa sinulle jotakin kaunista ja julkista! Sanos nyt vaan!"
Poika ei vastannut mitään, katseli vaan isää ujoilla silmillä ja rypitetyillä silmänripseillä. Hän jätti sijansa äidenisän tykönä, vaan ei mennyt Uotin luoksi, hän meni muutetulla katsannolla silmäilemään messinkinaulaa, jossa nyt kiikkui yksi kirjoitus lasin ja raamien välissä. Jo kauaa ennen päivää oli nimittäin Taavetti siihen ripustanut tyttärensä ehtoollistodistuksen entiselle paikallensa. Yksi valonsäde lankesi juuri nyt raamatunpaikalle, näin kuuluvalle:
Pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ota sinun krunnuas. Ilm. K. 3:11.
"Nyt on meillä vielä yksi asia," virkkasi Taavetti, "minä olen unohtanut jotakin. Kirkkoherra sanoi oikein: niitä on päätöksiä ja aikomuksia, joista ei saa vilpistyä; ja minä olen aikonut jotakin, kuin pitää täytettämän. Tule tänne, Juoseppi, tule tänne!" Juoseppi havaitsi kohta, ettei äidenisän ääni kuulunut tavalliselta; kuitenki meni hän edes ja äidenisä lausui nyt: "Vasten minun käskyäni ja luvattomasti menit sinä pois eilen illalla, ja jos ei Herra olisi ollut armollinen, olisit sinä surkeasti hukkunut, ja saattanut meille kaikille sydämellisen murheen; senkaltaisesta tottelemattomuudesta pitää sinun saaman kuria," tätä puhuessansa oli hän ulos ottanut vitsan paikaltansa peilin takaa, ja pieksi auttavaisesti kyllä sillä sitte itkevän Juosepin. Kohta senjälkeen antoi Taavetti vitsan Uotille, sanoen: "Ota se! Tästedes on asia sinun käyttää sitä, vaan käytä varovasti ja ei koskaan vihassa!" Tyttärelle taas, joka näkyi jotenki tyytymättömältä, lausui ukko varsin hiljaa: "Se oli myöskin sinun hyväkses: kaikki kylässä tahtovat pilata pois pojan, ja yksi tahtoo vetää häntä sinne, toinen tänne; mutta nyt pitää hänen muistaman kurituksen, ja ei seuraaman ensimmäistä, ku tahtoo vietellä häntä kanssansa."
Kaiken tämän alla itki Juoseppi kovin; ilopäivän aamu ei ollut erinomaisen lupaava hänelle.
Myöskin eräässä toisessa huoneessa, pitäjään paraassa, vuodatti toinen ihminen kuumia kyyneleitä tänä poutaisena aamuna. Pappilassa istui piika kyökissä ja itki katkerasti, sillä se kelpo hanhi, joka piti laitettaman päivällispaistiksi, oli varastettu naulalta kyökin porstuasta, jossa se oli kiikkunut möyreyntymistä varten kylmässä. Sekä kirkkoherran että hänen rouvansa täytyi mennä kyökkiin, lohduttamaan uskollista palkollista — ja vielä heidän siellä viipyessä, tuli sinne postintuoja kirjeillä ja sanomilla.
Kirkkoherra läpikatsoi heti virkamääräykset ja löysi mitä etsei! Siinä seisoi sangen oikein, että yksi nuorempi pappismies oli määrätty kuninkaalliseen seurakuntaan Salomaassa. Kirjetten seassa taas oli yksi pispalta meidän kirkkoherralle, kehoituksella etsimään paikkaa pääkaupungissa.