"Juu, juu mutta!" vastasi karkea miehenääni.
Laulusta lämmittynyt kirkkoherran rouva sulki äkkiä akkunan kylmältä yö-ilmalta. Nuori maanviljeliä tahtoi nyt mennä ulos katsomaan kuka se oli; mutta peräänajatteleva sisär ei suvainnut sitä, sillä velikin oli hiessä. Rouva lähetti siis yhden piian sinne alas ja vaikeroitsi sillä välillä siitä, että miehensä, kukatiesi vielä samana yönä vilussa ja pimeydessä, täytyi ulos retkille ja matkoille.
Piika palasi pian ja kertoi, että reki oli Siltalasta ja että kova äite
Pentinpoika pyytää herra kirkkoherraa kohta luoksensa tulemaan.
"Onko se Uoti Pentinpoika eli joen renki?" kysyi kirkkoherra.
"Renki se on."
"Anna hänen tulla ylös ja saada jotakin lämmintä, siksikun kerkeän tulla valmiiksi!"
Kirkkoherran rouva rukoili ja pyysi miestänsä, ettei tänä yönä antauisi hengenvaaraan, kulkemaan sitä pitkää ja vaivalloista matkaa Siltalaan.
"Jos lääkäri — vastasi kirkkoherra — on tullut kutsutuksi sairaan tykö, saako hän kysellä ilmaa ja tuulta? Kuinka paljon vähemmän sitte pappi!"
Renki tuli nyt sisään; kirkkoherra antoi hänelle lämpymän lasin ja kysyi: "onko nyt äite Pentinpojan laita niin kova?"
"Oh, suita ei niin vaarallista olla. Hän voi hyvin vielä haukkua ja sadatella."