* * * * *
Ehkä sivistys ei ole muuta mitään kuin öljymaali, joka korvaa luonnollisen sulavuuden? Ei, se on jalostutettu, todellinen luonto; nämä tämmöiset ihmiset kuin täällä on…
* * * * *
Vanha salvomies Niskanen on niin hajamielinen, kulkee piiska kädessä vaan tietään eteenpäin ja sanoo aina itsekseen: naa, ruuna! huomaamatta, että ruuna on jo kolmekymmentä askelta taempana mennyt toista tietä. Eikö monelle hallitsijalle käy aivan samalla lailla?
* * * * *
Vastapäätä minun taloani on niin kutsuttu tulipalon paikka; siinä oli talo, johon kokonainen perhekunta, mummo, miniä ja viisi vunukkaa paloi; nyt lapset kernaimmin leikittelevät siinä, semmoisissa raunioissa on muuten harvinaisia piilopaikkoja. Mustia seiniä myöten kapuilevat punaposkiset pojat, peuhaten ja iloa pitäen. Niin nousee joka paikassa pian uusi elämä entisen sijaan; missä liekki ennen on raivonnut, siinä nuori sukupolvi huoletonna lyöpi leikkiä. Samaten on myös maailmanhistoriassa.
* * * * *
Nämä lehdet ovat kolmen kuukauden hedelmiä, joina kuukausina opettaja maleksi kedoilla ja metsissä. Ne olivat hänelle tuottaneet monta salaista moitetta, sillä kansa ei voinut ollenkaan ymmärtää, mitä kummia hänellä aina oli kirjaan pistettävää, vaan vaivasivat päitään kaikellaisilla arvauksilla. Luultavasti olette huomanneet, että hän pani kirjaansa monta havaintoa aivan tavallisista asioista, jotka olivat hänelle vielä uusia; ihmiset katselivat häntä suurilla silmillä ja pudestivat päitään, sillä he eivät ollenkaan voineet käsittää, kuinka semmoisissa asioissa voipi olla tietämätön.
Luultavasti on monellekin tapahtunut, kun on maalaiselta kysynyt tietä lähimpään kylään, että tämä ensin hämmästyy luullen itseänsä pilkattavan, mutta sitten neuvoo tietä sillä tavalla, kuin jos toinen tuntisi likiseudun. Mutta samoin käypi monelle sivistyneellekin: koska heillä itsellään on hengellinen eli aatteellinen piirinsä selvänä, niin luulevat, että jokainen sen käsittää, ja siis ilmaisevat ajatuksensa vaan puoleksi.
Opettaja oli vielä niin tuntematon kylässä, ett'ei kukaan tietänyt hänen nimeänsä. Yhden asian vaan oli jokainen kuullut, sen, että hän oli Sysmästä kotoisin, ja siihen nyt tarttui pilkkaamisen halu kiinni: tahdottiin häntä rangaista siitä, että hän oli niin ylpeä ja rahvasta karttavainen. Iltaisin kun kylän pojat tiesivät opettajan olevan kotona, tunkeutuivat he yhteen joukkoon hänen ikkunainsa eteen ja lauloivat lakkaamatta Sysmän virttä. Ja kun myös tiedettiin, että hän oli eläinten suojelusyhteyden ankara puolustaja, niin veisasivat tavallisesti päälliseksi toista laulua, joka kuului näin: