"Minä en ole ennen tietänytkään, että sinä noin puhua osaat", vastasi
Anni. "Kuinkasta nyt yhtäkkiä kaikki on niin hiljaista!"
"Malta, minulla on vielä yksi kaunis soittokapine. Jumalan kiitos, nyt viritän soittoa itselleni ja meille molemmille yhtaikaa". Hän pani soittovärkin käymään ja se soitti Beethoven'in säveltämän "Tyventä merellä". Se soi soimistaan ison aikaa edelleen, ja huoneessa kävi tuiki tyyneeksi.
KAHDESKOLMATTA LUKU.
Huomenlahja.
"Minusta on niin hauskaa, että tänään vielä kerran vietämme häitä; eikö ole niin sinunkin mielestäsi, avio-omani?" sanoi Lents seuraavana aamuna.
"Ei, minkätähden sinusta sitte niin tuntuu?"
"Oikeastaan turmeli itkuni eilen hääpäivänikin, mutta tänäpänä, vasta tänäpänä minä oikein iloitsen. Minusta on kuin olisin pyydetty häihin".
"Sinä olet ihmeellinen ihminen", sanoi Anni hymysuin.
"Maltapas!" huudahti Lents äkkiä ylös hypäten, "täytyyhän minun antaa sinulle jotain. Malta vaan hiukkasen aikaa".
Hän meni kamariin ja kahmi siellä kauan. Mitähän tuoneekaan? Varmaankin hän jo on tullut huomanneeksi sen, että morsiamelle on tapana antaa kelpo kultakäädyt ja kauniit korvarenkaat. Mutta hänen olisi pitänyt tehdä se eilen, miksikä siis tänäpänä vasta? Annilla oli hyvin aikaa mietiskellä tätä asiaa.