Anni kuitenkin ennen pitkää ja tuota pikaa taas tuli iloiseksi, niinkuin hänen tulla pitikin. Ravintolan tyttären tulee aina olla valpas ja iloinen, ja tapahtukoon perheen keskuudessa mitä hyvänsä, se ei kuulu ravintolan menoihin.

Jos eilispäivänä ei ollut ajalla määrää, oli sitä vähemmin tänäänkään, sillä tänä toisena päivänä tuli kaukaisia ravintolan-omistajia uljailla ajokaluilla ja kauniilla lihavilla hevosilla Tämmöisessä tilaisuudessa myös täytyy näyttää, minkä arvoisia ollaan ja kuinka paljon tavaraa on takana. Isännät kävelivät emäntineen ja tyttärineen paikasta paikkaan, niin pröystäten, kuin olisi heidän jokaisen olkapäillä koko ravintola, ja jokikisen muoto sanoi: kotona on meillä kaikki ihan näin ja yhtä hyvin, ja vaikkapa meillä ei olisikaan niin paljon rahaa kuin Leijonan isännällä, saatamme kuitenkin olla tytyväisiä.

Nytkös sanottiin terveisiä, myös annettiin ystävyyden osoituksia, nytkös ihmeteltiin ja lausuttiin kiitoksia noista runsaista lahjoista: Oi, onhan tässä nyt liiaksikin! Tämäkös vasta on oikein muhkeata! Tämmöistä ei kukaan muu kuin Mettilän emäntä olisi tehnyt! Tästä tuntee Kotkan emännän, niin, se joka vaan olisi noin sukkela! Entäs Otavan emäntä sitte! Minä toivoisin, että hyvin pian saisimme kaiken tämän palkita, mutta näin runsasta kättä meillä ei ole. Oikein ihmeellistä oli, kuinka Annilla oli monta sukkelaa sanaa suussa. Lents seisoi vieressä eikä monesti saanut sanaakaan sanotuksi. Ne, jotka eivät tunteneet häntä, luulivat hänen joko ujoksi taikka typeräksi, mutta hänen mielestänsä tämä lahjominen ja kiitteleminen ei ollut oikein paikallansa.

Nyt tuli myös nuo kurjat kellosepät, Leijonan isännän veronalaiset, jotka olivat hänen armoilla ja joilta hän osti heidän teoksensa lähetettäviksi ulkomaille. Anni ei pitänyt heistä mitään lukua, ja he puolestansa luottivat erittäin Lentsiin ja lausuivat jonkinmoista ilahuttavaa mielihyväänsä siitä, että nyt oli yksi kellosepistäkin tullut Leijonan isännän vävyksi. Moni tästä toivoi kohtuullisempaa kohtelua Leijonan isännän puolelta, toiset kysyivät suoraan, aikoiko Lents nyt luopua ammatistansa ja ruveta ravintolan pitäjäksi ja kauppiaaksi. He naurahtivat siihen, kun Lents vakuutti pysyvänsä samana miehenä kuin tähänkin saakka. He myöskin pilkallaan kysyivät, mahtaisiko hän vieläkin, jouduttuansa rikkaan pakkaajan vävyksi, yhtä mielukkaasti puuhata mallikellonsa aikaan-saamista, joten sitte yhteys perustuisi ja kaikki kellosepät saisivat tasata keskenään koko voiton. Heitä ihmetti suuresti, kun Lents vahvasti vakuutti kernaammin tänäpänä kuin huomenna suovansa saavan yhteyden aikaan sekä sen jäseneksi rupeevansa. Kun sitte tämä köyhä väki, joitten kurjuus näkyi näöstäkin, ja jotka ainoastansa sillä tavoin voivat pysyä hengissä, että neljätoista tuntia vuorokaudessa tekivät ankaraa työtä ja elivät tavattoman säästäväisesti, kun nyt nämäkin raukat tyrkyttivät Lentsin käteen, yksi paperirahansa, toinen hopeapenninkinsä, kolmas vielä ainoan äyrinsäkin, niin Lentsistä oli, kuin olisi hänen täytynyt pidellä kuumia hiiliä. Hän olisi mielellänsä tälle väelle antanut heidän rahansa takasin, mutta hän ei tahtonut heitä loukata. Hän lausui tämän ajatuksensa Annille sillä välin, kun Anni hätimiten kerkesi hänen kanssaan vaihettaa muutaman sanan. Anni katseli häntä suurin silmin ja sanoi:

"Minun isälläni on oikein, kun sanoo, että sinä et ole mikään asiointimies. Sinä kyllä osaat itse puolestasi työtä tehdä ja ansaita leipäsi, mutta sinä et ole mikään työn teettäjä että muutkin voisivat sinulle ansaita. Sinä pidät liian suurta huolta kaikista, kyselet ja tutkit, kuinka kukin tulee toimeen. Semmoinen ei käy päinsä. Mailmassa on matkustettava mukavasti ja huolimatta kestään, joka avojaloin tien varrella tallustelee. Sinun pitäisi antaman tuon vanhan Pöblerin ja koko kerjäläisjoukon mennä sitä siloista tietänsä. Mutta enhän minä nyt ole sinulle oppia antamassa… Kas, tervetuloa Karitsan emäntä! Mitä myöhempi aika, sitä terve-tulleempi vieras. Minä jo ison aikaa ajattelin, ja muutama minuuti sitte sanoin äidillenikin: missä viipyy se hyvä Karitsan emäntä Edelshof'ista? Minä olisin kuin puolta iloani vailla, jos hän ei tulisi häihini. Tämä on kaiketi teidän miniänne? Entäs hänen miehensä, missä hän on?"

"Hän on vielä katsomassa hevosien perään. Eihän täällä tiedä, mihin saisi hevosensa suojaan".

"Niin, meillä on, Jumalan kiitos, hyviä ystäviä enemmänkin. Tämmöisenä päivänä vasta oikein näkee, kuinka siunattavan täynnä mailma on ystäviä. Lents, saata Karitsan emäntä ylipöydälle, minä olen siellä säilyttänyt kunniapaikan emäntää varten". — Anni siinä silmänräpäyksessä taas tervehti toisia tulioita.

Niinkuin sivaltamalla Lentsiä kosketti, vieläpä hiukan kirveltelikin se, että Anni häntä soimasi, jo tänäpänä soimasi siitä, että hän ylen paljon sekaantui muihin ihmisiin, ja kuitenkin täytyi hänen tunnustaa, että se oli totta ja että hän juuri sentähden oli vähemmin varovainen kuin muut ihmiset; juuri siitä syystä hän pidettiin vähemmän viisaana kuin hän itse luuli olevansa; yksi ainoa sana, joku vähäinen vaarinotto saattoi häntä päiväkaudet vaivata, eikä hän täten koskaan elänyt noin itsekseen. Muut ihmiset menettelevät viisaammin, he elävät yksin itsensä tähden ja haalivat itsellensä kokoon, mitä suinkin saavat, huolimatta ja kysymättä, kuinka toinen tulee toimeen. Sitä täytyy sinunkin oppiman, niin on ihmisten parissa parempi oltavasi.

Näissä ajatuksissa Lents jonkun aikaa seisoi kuin outo muukalainen, keskellä kohinaa ja riemua, ikäänkuin se ei olisi häntä ollenkaan kosenut. Pian hän kuitenkin lähti liikkeelle vieraitten joukkoon ja oli ensimmäisenä miehenä niinkuin yljän tulee.

Päivä kului täydelleen umpeen, ja onhan se oikein hauskaa, että niin monta ihmistä ovat yhden ainoan tähden kokoontuneet iloitsemaan. Häät olivat niin hauskat, että Leijonan isäntä ehtoolla, kun vieraat rupesivat hankkimaan lähtöä, oli keksinyt kelpo kolttoset. Hänen käskynsä mukaan oli Gregori koonnut kaikki asiat ja pistänyt ne piiloon. Nyt kunnioitettavat vieraat eivät päässeet lähtemään, vaan heidän täytyi viipyä ison aikaa yli puoli yön. Se kävikin sitä paremmin päinsä, kun jokainen lohdutti itsiään sillä, että kuukin vasta puoli-yön aikaan nousi.