Noita katalia kelloseppiä ei estetty menemästä ja moni heistä oli muutoinkin niin varovainen, että ennen pitkää lähti kotiinsa, koska muutoin huomispäivän työ olisi hukassa. Mutta moni myös tahtoi saada häälahjansa hyvin palkituksi, jonka tähden jäivät istumaan ja söivät syömistään, ihan kuin heidän olisi ollut pakko syödä koko vuoden varaksi. Kyllä maakan ruokaa sisään kannettiinkin aamusta alkaen sydän yöhön saakka; sekä lihaa, että sianlihamakkaraa ynnä hapanta kaalia tuotiin ehtimiseen toista sisään.

Faller käyskenteli vieraitten joukossa jotenkin kankeasti ja ujostellen, ja vasta sitte hän reipastui, kun kaupustelian Ernestiina sitoi hänen eteensä suuren valkoisen esiliinan ja pyysi häntä passaamaan. Tätä minä teen Lentsin tähden, sanoi hän itsekseen, ja olisi mielellään sanonut saman jokaiselle, jolle hän tarjosi juotavaa ja maistettavaa. Itse hän maistoi tuskin mitään. Kun hän kerran kohtasi Lentsin, sanoi hän hänelle: "Minä en ole antanut sinulle mitään häälahjaa: vähää en taida antaa ja paljon minulla ei ole, mutta koko sydämmen rinnastani tahtoisin sinulle antaa".

Lents kehoitti kelpo toveriansa pitämään pitoja hyvänänsä ja etupäässä palvelemaan itsiänsä. Vielä hänen mieleensä hyvään aikaan johtui, että hänen pitäisi kutsua Pröblerinkin häihinsä. Faller otti mennäksensä häntä kutsumaan. Vanha Pröbler tulikin, mutta häntä ei saatu tulemaan vieraitten huoneisin, kun hänellä ei ollut oikein hyviä pyhävaatteita, ja sentähden Lents antoi hänelle koko korillisen ruokaa, kolmeksi päiväksi kumminkin, ja vielä päälliseksi pullon hyvää viiniä. Tämä oli vanhukselle niin äkki-odottamatonta, että hän melkein unohti tarjota tavallista nuuskapriisiänsä ja hoki vaan tavan takaa: "Minä tuon pullon takasin". Lents sanoi: "Saat sen omaksesi". Se oli varsin ukon mieleen, ja hän meni teputteli tiehensä.

Kun Lents ja Anni jälleen palasivat kotiinsa, oli aamu jo hyvin voitolla ja kuu oli noussut, vaikka se taas oli mennyt pilvien taa. Tänäpänä he olivat ilman saattojoukkoa ja ilman tulisoittoja. Anni valitti, että oli niin kamalan pimeää ja että hän oli nääntymäisillään väsymyksestä. "Minun olisi pitänyt jäämän kotiini".

"Mihinkä kotiisi? Tuolla ylähällähän kotisi on".

Anni oli ääneti, ja niin he ison aikaa kävelivät rinnatusten sanaakaan vaihtamatta.

"Oletko laskenut yhteen, kuinka paljon rahalahjoja tuli?" kysyi Anni tiellä.

"En, mutta sen teen kotona. Paljon sitä vaan on, koska tuntuu niin raskaalta käsissäni. Se oli oikein hyvä asia, että isäsi lainasi minulle yhden tyhjistä rahapussistansa".

"Tyhjistä, sanot! Hänellä on täysiäkin yllin kyllin", sanoi Anni kiivaasti.

"Niitä minä en ole pyytänyt enkä ole ajatellut sinnepäinkään".