"Oikeastaan sitä ei kukaan ole sanonut, vaan minä olen itsekseni monta kertaa niin ajatellut".
"Tuota minä en usko sinusta, vaan joku se on, joka sen on sanonut, mutta se ei ollut viisaasti sinulta, että sitä minulle matkit. Minäkin taitaisin sinulle matkia, mitä ihmiset ovat minulle sinusta sanoneet, ihmiset, joista sinä et semmoista uskoisi; onhan sinullakin vihamiehesi samoin kuin muillakin, mutta minä kyllä kartan sinua yllyttämästä ja matkimasta semmoista joutavaa jaaritusta".
"Tuota sinä nyt vaan sanot maksaaksesi minulle samalla mitalla. No hyvä, minä olen sen ansainnutkin ja nyt ollaan kuitti, ja olkaamme iloisia vaan. Mitä me huolimme koko mailmasta; sinä ja minä, me olemme koko mailma".
Molemmat he olivatkin totta todella autuaan onnelliset, ja kyökissä Maisun huulet rupesivat liikkumaan, niinkuin hänellä oli tapana aina kun hän itsekseen jotakin mietiskeli, ja hänen mietteensä nyt oli tämä: "Jumalan kiitos, juuri noin pitää oltaman ja elettämän, ja noin minäkin olisin elänyt Antonini kanssa, jos hän ei olisi ollut semmoinen petturi ja nainut Spaniassa mustan!" —
Sunnuntai aamulla sanoi Lents: "Minä olen vallan unohtanut sanoa, että minä päivälliselle tänäpänä olen sinun tähtesi tänne kutsunut vieraan. Eihän sinulla ole sitä vastaan mitään sanomista?"
"Ei, mutta kenen olet kutsunut?"
"Hyvän ystäväni Pilgrim'in".
"Mahdoit samassa kutsua setäsikin; se olisi ollut sopivaa".
"Olisi kyllä, ja semmoinen oli minulla aikomuskin, mutta se ei maksa vaivaa, minä kun tunnen setäni hyvin".
Kellot laaksossa alkoivat nyt ensi kerran nuoren pariskunnan kuullen soimaan, ja Lents sanoi: "Eikö tuo ole kaunista kuulella? Minun äitini on monta tuhannen kertaa sanonut: itse kelloja emme kuule, vaan se on kellojen kaiku, joka kajahtaa metsässä huoneittemme takaa, ja sehän on kuin kuulisi taivaasta soivan".