Lents oli Maisun mentyä ison aikaa äännetönnä ja alakuloinen. Mutta Anni oli sitä virkumpi. Hän taisi vissiinki noitua; hän osasi Lentsin kanssa menetellä tahtonsa mukaan; hänen äänensä, kun hän oli hyvällä päällä, oli kuin taikavoima, jota ei kukaan voinut vastaan seisoa. Pilgrimkin vielä kohdastansa tydytti Lentsiä. Hän koitti Lentsille näyttää todeksi, että Anni vasta oikeana emäntänä tunsi itsensä itseksi, ja sen hän teki aina siitä alkaen kuin tuo vanhapiika oli tiessään, joka tavallansa oli emännyyden anastanut. Anni oli ylimalkaan tottunut enempään työhön talouden toimissa ja hänen oli paljon parempi ollansa, kun hänellä oli hyvin paljon tekemistä. Hän sanoi suorastaan Lentsille, ettei heillä koskaan tarvittaisi palveluspiikaa; näin pieni talous antaisi hänelle yksistänsä tuskin puolen tehtävää. Oppipojat saisivat tarvitessa tehdä lopun. — Lents kuitenkin sai anoppimuorinsa avulla asian siksi, että uusi piika taas otettiin taloon.
Aina suveen saakka oli taas talossa hauska ja hyvä oltava. Anni kävi äidin kimppuun, että isä maksaisi Lentsille hänen rahansa takasin. Tämä todella tulikin eräänä päivänä ja tarjosi Lentsille makson verosta metsän, joka oli talon takana, ja tahtoi vielä tuhannen guldenia lisäksi. Lents vastasi ei olevansa metsän tarpeessa, vaan puhdasta rahaa hänellä täytyi olla; kuitenkin hän vallan hyvin voisi odottaa jonkun aikaa. Sille kannalle asia sitte jäi, eikä tuo kunnian mies tehnyt muuta mitään, kuin antoi Lentsille omakätisen velkakirjan, "jos niin olisi, että sattuisi kuolema tulla".
Syyssuvella oli kylässä isot kemut. Taitelia nai Bertha'n, tohtorin toisen tyttären — vanhin tahtoi pysyä naimatonna —, ja tohtorin poika, joka niinikään teki pelikelloja, oli palannut kotiin ulkomailta. Semmoinen puhe kävi, että hän aikoi lähelle tohtorin taloa perustaa suuren kellotehtaan, monenlaisilla masiinoilla varustetun. Koko paikkakunnalla kuului valitus, että se laitos olisi kaikkein kelloseppäin surma, kun kelloja valmistettaisiin niinkuin Amerikassakin semmoisia, joissa ei näkynyt mitään viilan siaa, vaan masiina oli kaikki valmistanut. Lents kuitenkin oli yksi noista tyyneistä. Hän ynnä kylän opettaja näkivät paljon vaivaa, saadaksensa nuo kauan hankitut yhteyden tuumat varteen.
Nyt hädän piti pakottaman ihmisiä siihen, johon eivät vapaasta tahdosta olleet suostuneet.
Lents ja kylän opettaja kävivät huoneesta huoneesen päiväkaudet kadoksiin selittämässä mallikelloa. Viisi eri suuruutta ylimalkaan otaksuttiin tarvittavan. Siinä määrässä olisi riittävän tarpeeksi, mitä monenkaltaisuuteen tulee. Työn jako olisi ainoa keino auttamaan uhkaavasta pulasta. Akselia, ratas- ja vetovärkkiä, hakavieteriä ja varsinkin ruuvia ynnä pidäkkeitä sopisi helpommin ja tarkemmin valmistaa tehtaassa. Yhteen-sovitus ja lopullinen valmistus aina kuitenkin jää mestarin tehtäväksi, sillä masiina ei voi mitään teosta sovittaa yhteen, vaan siihen työhön tarvitaan ihmis-äly ja tarkkuus.
Lents kehotti, että ruvettaisiin aivotun tehtaan osallisiksi taikka oitis yhteisesti perustettaisiin toinen tehdas, mutta hän näki tehokkaan toiminnan siaan ainoastaan toimetonta ruikutusta, ja loppu oli se, ettei kukaan tahtonut luopua omituisesta vanhoillaolostansa, kun jokainen luuli parahiten menestyvänsä itsekseen ellei tahtonut antaa itseänsä alttiiksi toiselle.
Lents palasi mielipahoillaan kotiin, ja Anni valitti: "Lakkaa nyt kerrankin, herran nimessä, olemasta keilapoikana, joka muitten eteen keiloja asettaa. Lakkaa huolimasta muista ihmisistä. Kukapahan sinusta huolii? Jospa vapaan voitelisit kaikkein huoneitten ovet, etteivät narisisi, sitä muut eivät huomaakaan, vaikka se sinun korvissasi kipeätä tekee".
Lents nauroi vaimonsa osaavia vertauksia. Hän lakkasi pitämästä muista huolta, mutta sitten Anni rupesi häntä kivistämään, että hän yhdessä appensa kanssa perustaisi yhtäläisen tehtaan. Lents saattaisi, jos se niin välttämättömästi oli tarpeen, vuoden ajaksi lähteä ulkomaille ja sillä välin Anni olisi vanhempainsa luona. Mutta tähän Lents vakuuttaen vastasi: "Minulla ei ole halua semmoiseen yritykseen, enkä minä enää vanhana miehenä matkoille lähde, koska ma naimatonnakin olen pysynyt kotona". Ennen kaikkea muuta hän nyt luopui yhteyden tuumista ja tydytti Annia sillä, että heillä aina olisi toimeentulonsa, sitä ei voinut epäilläkään, ja Pilgrim oli se, joka näissä keskusteluissa piti Lentsin puolta.
Annin mielestä oli Pilgrim siis pää-syynä, ettei Lents päässyt sen pitemmäksi. Pilgrim, sanoi Anni, ei ole saanut mitään aikaan eikä hänellä ole sitä haluakaan. Hän koki kaikkia keinoja ja neuvoja saadaksensa Lentsin ja Pilgrimin riitautumaan, mutta se ei hänelle onnistunut.
Annilla oli aina kaikenlaisia tuumia ja alinomaa hänen pääsään oli kokonainen kirja asioita. Hän tiesi, että Lents oli mennyt Falleria takaamaan talon ostossa, ja nyt hän kehoitti häntä sanomaan takaustansa ylös. Lentsin täytyi antaa perään, mutta kun hän paki parastaan lähti Fallerin luo, tuli tämä häntä vastaan ottamaan puoleksi naurahtaen sanoilla: "Äsköin juuri on vaimoni toistamiseen saanut kaksoiset. Nuot miekkoiset tietävät, että minä olen semmoinen lapsilieru, ja sen tähden heitä oitis tulee meille kahtaisin".