Heilurit liikkuvat itsepäisesti ja ketjut uhkaavat katketa.
"Anni, tule tänne, minä näytän sinulle jotain".
"Minulla ei ole aikaa".
"Tule nyt vaan katsomaan, se on sinua hauskuttava. Katso, tässä panen nyt kahden kellon heilurit liikkumaan, yhden heilurin oikealta vasemmalle ja toisen päinvastoin. Saat nähdä, että molemmat muutaman päivän perästä heiluvat yhtäälle päin, oikealta vasemmalle tai päin vastoin. Vetovoima, joka niihin vaikuttaa, tekee sen, että kumpikin vähitellen antaa toiselleen perään".
"Sitä minä en usko".
"Saat sen nähdä omin silmin, ja näetkö, samoin käy meidänkin kanssa. Niin on laita meidänkin molempien: toinen alkaa oikealta, toinen vasemmalta. Mutta meilläkin on tuo vastakohta tasaantuva. Tosin kyllä heilurit eivät koskaan myöskin napsuta yhtaikaa, niin että ainoastaan yksi ääni kuuluisi. Sitä on jo eräs spanialainen kuningas tahtonut saada aikaan ja sen vuoksi tullut narrimaiseen huutoon".
"Minuun nuo kaikki narritukset eivät koske; sinulla semmoisiin näkyy olevan aikaa, vaan ei minulla".
Heilurit liikkuivat muutaman päivän perästä samaan suuntaan, mutta kummankin aviopuolison sydän piti vaan itsepäisesti saman pohtinsa, johon oli tottunut. Monesti oli kuin tapahtuisi se ihme, joka ihmiskäden teoksessa on mahdoton, nimittäin yhdenaikainen tykytys. Mutta se oli pelkkää pettymystä, ja sitä surkeampi oli sitte se huomaus, että molemmin olivat pettyneet.
Lents luuli olevansa myöntyväinen, vaikkei hän todellakaan sitä ollut, vaan oli samanlainen, kuin hän aina oli ollut. Anni suorastaan ei tahtonutkaan olla myöntyväinen. Hän tiesi ja tunsi alusta alkaen kaikki asiat paljon paremmin; hän oli mailmanviisas ja mailmankokenut. Ihmiset kaikista mailman ääristä, sekä vanhat että nuoret, rikkaat ja köyhät olivat hänen lapsuudestaan saakka ravintolassa sanoneet hänen ymmärtäväisyytensä olevan selvä kuin päivän valkeus.
Annilla oli semmoinen luonne, jota lyhykäisesti, vaikkei oikein osaavasti sanotaan pintapuoliseksi, mutta hän oli myöskin nopsa ja kätevä. Anni puhui jaaritteli paljon ja mielellään, mutta kun puheensa loppui, hän ei sen perästä miettinyt, mitä hän oli kuullut, enempää kuin mitä hän oli sanonut.