Tämän tiesi Lents vallan hyvin itsekin, ja olihan Pilgrim'ille siitä myös huomauttanut, mutta kun Anni näin sanoi tokasi, se häntä pahoitti. Täten Anni myrkytti koko hänen elämänsä toiminnan.
Kaiken tämän ohessa Annilla oli erikseen omat tuumansa. Anni piti järkähtämättä oman itseviisaan päänsä, ja oli mielestänsä siihen oikeutettukin. Hän tunsi parahimman vaikutusvoimansa viruvan eikä saavansa sitä näin pienessä taloudessa käytäntöön. Hän tahtoi ansaita, ja hänen mielestänsä oli ravintolanpito hänelle sopivinta.
Tätä ennen hän oli koittanut eroittaa Lentsin ja Pilgrim'in, nyt hän taas toivoi saavansa Pilgrim'in liittolaiseksensa. Olihan Pilgrim joskus sanonut olevan suuri vahinko, ettei Anni ollut ravintolan emäntä; Annipa saisi Leijonan ravintolan toiseen kuntoon, sen sanoi kaikki ihmiset. Nyt sopi Pilgrim'in auttaa häntä saada Lents taivutetuksi ottamaan haltuunsa Leijonan ravintolan. Hän sen ohessa kyllä saattaisi harjoittaa taidettansa — kun Anni oli hyvällä päällä, nimitti hän Lentsin ammattia taiteeksi, muulloisti se oli käsityötä vaan — joko se sitte tapahtuisi Leijonassa, taikka Morgenhaldessa, jossa se kuitenkin kävisi paremmin päinsä, koska siellä oli rauhallisempi olo, ja sitä paitsi monen tehdasliike oli vielä kauempanakin kodista kuin Morgenhalde oli Leijonasta.
Kun Pilgrim tuli tervehtimään kiiruhti Anni kohtelevaisesti sanomaan: "Viritä nyt piippusi ja rupee polttamaan; tupakin haju on minun mieleeni ja se tuntuu niin kotoiselta, kun piippua poltetaan".
Pilgrim ajatteli itsekseen: niinpä sinä täällä ylähällä olet, kuin olisit vieraassa alassa, mutta hän ei sanonut mitään. Kun Anni sitte kaukaa onkien alkoi puhumaan tuumistansa, kielsi Pilgrim apunsa pois, ja Lents oli taipumattomampi sekä miellytyspuheille ja vihan puuskille kovakorvaisempi kuin olisi hänestä luullutkaan. "Ensimmältä", sanoi Lents, "sinä minun tahdoit tehdä kellokauppiaaksi ja sitte kellotehtaan perustajaksi, ja nyt minusta pitäisi tuleman Leijonan isäntä, mutta lyhyesti sanoen, jos minusta pitäisi tuleman uusi ihminen, mimmoista sinä odotit, kun minun mieheksesi otit?"
Anni ei antanut mitään suoraa vastausta, sanoi vaan: "Kaikkia muita ihmisiä kohtaan sinä olet hienoinen kuin voi, mutta minua kohtaan kova kuin piikivi".
Lents luuli olevansa varakas mies, ja vasta nyt Anni hänen siksi aikoi tehdä. Anni ei myöntänyt olevansa ansioon kykenevämpi, hän vaan valitti, ettei hänestä ollut mitään hyötyä ja surkutteli päiviänsä, kun hän kuitenkin koki parastansa. Mitähän Annin mielessä sitte hehkuikaan? Hän olisi suonut itsellään olevan paljon tekemistä, hän tahtoi ansaita, mutta Lents ei antanut hänen koittaakaan.
Lents sanoi, että ennen oli saatu paljon rahaa kasvitarhasta, ja Anni saattaisi puuttua kasvitarhan hoitoon. Mutta se työ ei Annia haluttanut. Jokainoa taimi kasvitarhassa kasvaa niin kuin sen määränä on, hiljaa ja hitaasti, eikä sitä saa sen joutuisammin hyötymään, eikä siinä mikään kiiru auta. Liian pitkälliseksi käy odottaa siksi kun siitä mitään tuloa heruu. Ei semmoisesta toimesta ole, vaan kun kolmesti käyn kyökissä ja kolmesti kamarissa, tiemmä ansaitsevani yhtä paljon kuin semmoinen kasvitarha antaa koko suvelta. Ja sitä paitsi, onhan päivämies oikein omansa kasitarhan hoitajaksi.
Nytkös vasta lakkaamatta kesti kuulella natkutusta, valitusta ja ruikutusta, kuinka niukasti talossa piti elettämän. Lents oli monesti epätoivon alainen ja monta kertaa hän kävi niin vimmapäiseksi, että olisi luullut hänen muuttuneen toiseksi ihmiseksi. Äkkinäisyyttään hän sitte taas syvästi katui, mutta katumustansa hän ei suoraan tunnustanut, sanoi vaan häpeevänsä kisälliä ja oppipoikia, ja jos Anni vastedes ei antaisi hänelle rauhaa, panisi hän kaikki väkensä pois.
Tämä uhkaus Annia nauratti, koska Lents ei olisi mies panemaan sitä toteen. Mutta hän näytti toden ja pani kuin panikin kisällit ja oppipojat pois. Niin kauan kun Lents vaan malttoi olla luonteensa mukaan hiljainen ja vakava, sai hän Annista voitonkin tavallansa, mutta nyt kun oli täysi tora, vaikka se oikeastaan ei ollut muuta kuin valitusta Lentsin saamattomuudesta, oli Annissa herraa, ja Lents sai joka päivä kuulla olevansa tyhjäntoimittaja; hän oli laiskuuttaan pannut kisällinsä pois, ja hänen ihmiskernoutensa oli laiskurin lessutusta sekin.