Lents taisi nyt taas työskennellä tyyneellä mielin ja tavallisessa järjestyksessä, eikä häneltä nyt puuttunut muuta, kuin pari pientä sanaa Annin suusta. Olihan Anni saattanut sanoa: Jumalan kiitos, että sinä nyt taas istut työssäsi! Lents luuli voivansa olla näitä sanoja kaipaamatta, mutta ei niin ollutkaan laita. Usein nämät sanat olivatkin Annin huulilla, mutta hän ei niitä sanonut maalle, sillä aina kun hän oli ne sanomaisillaan, kuiskasi kopea sisunsa hänelle: mitä sinun tarvitsee häntä kiittää siitä, että hän tekee velvollisuutensa? Ja nythän olisi hyvä asia, jos me pitäisimme ravintolaa; hän tekee työtänsä parahiten, kun saa olla ihan yksistänsä ja kun ei kukaan häntä silmäile, ja sill'aikaa kun hän on verstaassansa, minun sopisi olla ravintolahuoneessa, ja kaikki kävisi hyvin.
Mutta työnteko nyt rasitti Lentsiä kahta vertaa enemmän kuin ennen. Hän oli ehtoisilla niin väsynyt, kuin ei koskaan eläessään. Hän ei ennen tietänyt väsymyksestä mitään, eikä siitäkään, että työnteko väsyttäisi. Vaan hän ei sentäänkään suonut itselleen virvoitusaikaa, hän pelkäsi kadottavansa kaikki ja joutuvansa maantielle, jos hän vaan jättäisi kotonsa ja verstaansa.
Hän ei moneen viikkoon mennyt kylään, mutta oleskeli paljon vanhempainsa luona.
Eräs kohtaus sai hänen kuitenkin hervahtamaan paikaltaan. Pilgrim sairastui pahasti. Lents istui yöt kadoksiin hänen tykönä, eikä taitanut sanoilla sanoa, kuinka raskaaksi se hänelle kävi, sillä Anni myrkytti tämänkin ystävyyden osoituksen, kerran sanoessaan: "Sinun hyväntekeväisyytesi Pilgrim'iä kohtaan ei ole muuta kuin verhopeite sinun laiskuudellesi, sinun veltolle ja leväperäiselle luonteellesi. Sinä luulottelet siten tekeväsi kumminkin jotain mailmassa, koska sinä muutoinkaan et toimita mitään etkä saa aikaan mitään. Sinä olet kuin oletkin tyhjäntoimittaja". Kun Lents tämän kuuli, hänen hengityksensä juoksi taajemmin; hänestä oli kuin olisi kivi pudonnut sydämeensä, ja se kivi ei sieltä lähtenyt, vaan istui kiini.
"Nyt ei enää ole muuta pahaa, jota minusta taitaisit sanoa, ei yhtään muuta, kuin sitä, että olisin kohdellut äitiäni pahasti".
"Sen sinä oletkin tehnyt, sen oletkin. Sinun orpanasi Hörgertoni, joka on Amerikassa, on tuhannen kertaa siitä puhunut. Ei löydy, sanoi hän, ulkokullatumpaa ihmistä kuin sinä olet, ja monta tuhatta kertaa hänen on täytynyt ruveta rauhan välittäjäksi sinun ja äitisi välillä, sanoi hän".
"Noin sinä nyt puhut vaan sen vuoksi, että taas saisit minut villiin, mutta siksi et minua saa, semmoiset puheet ei kose minuun. Minkätähden sinä vedät vieraita miehiä Amerikasta? Miks'ei ketään täältä? Sinä vaan tahdot minulle pistosanoja antaa. Hyvää yötä!"
Lents meni Pilgrim'in tykö, joka jälleen oli paranemaan ja jäi hänen luoksensa koko yöksi. Parantumisestaan Pilgrim tietysti oli iloinen, eikä Lents tahtonut tätä hänen iloansa häiritä, päinvastoin hän kärsivällisesti kuulteli kaikkea, mitä Pilgrim jutteli.
Lentsilläkin olisi ollut paljon puhumista, mutta se oli niin surullista laatua, ettei kenkään pitänyt saaman sitä kuulla.
Pilgrim jutteli hyvällä päällä: "Raamatusta minä olen lujasti vakaantunut päätöksessäni pysyä naimatonna ja yksinäni. Niinhän Raamatussa selvästi seisoo, että mies ensimmältä oli ypi yksistään mailmassa, mutta vaimo ei koskaan ole ollut yksistään maan päällä, ja siitäpä se tulee, että mies voi yksistäänkin olla".