Vieraat viipyivät myöhään yöhön saakka ja hänkin jäi heidän kanssaan istumaan. Hän ei puhunut suurta mitään, mutta olihan siinäkin tarpeeksi huomaavaisuutta ja huvitusta, että hän heille piti seuraa.
Emäntä oli mennyt makuulle, ja sitte kun hän jo aikaa oli nukkunut, Leijonan isäntäkin haki lepoa. Sitä hän ei kuitenkaan saanut, sillä hänestä oli kuin olisi näkymätön voima temponut hänen päänalusensa pois ja kuiskannut hänen korvaansa: tämä sia, tämä huone ja kaikki mitä siinä on, ei ole huomenna enää sinun omasi. Ennen kaikkia hänen ajatuksensa kiintyivät kaleesiinsa ja molempiin rautiohevosiin. Hän hieraisi silmiänsä, sillä äkkiä hänestä oli, kuin olisi molemmat rautiot karanneet sisään makuukamariin ja kuroittaneet päitänsä makuusian yli, puhaltaneet kuumaa hönkää sieramista ja katselleet mulkoilleet suurilla silmillään häneen. Leijonan isäntä kuitenkin elpyi horroksistansa ja häntä rauhoitti varsinkin se pöyhkeä ajatus, että hänen täytyy käyttää itsensä kuin mies. Ei hän vielä ollut vaimollensa puhunut mitään, ja siis vaimonsa tänä yönä vielä taisi rauhassa maata; vasta huomenna hän saa kuulla kaikki, mutta ei ennen kuin suuruksen jälkeen; kun on saanut hyvästi maata ja syönyt vahvan suuruksen ja päivänen kirkkaasti paistaa, niin pahimmatkin uutiset ovat huokeita kuulella.
Päivä valkeni kirkkaaksi, mutta Leijonan isäntä oli väsynyt ja käski emäntäänsä sillä välin suurustamaan yksistään. Vihdoin hän itsekin tuli suurukselle ja hänen ruokahalunsa oli hyvä, ja kun emäntä nyt häntä kehoitti kerrankin sanomaan, kuinka heidän asiainsa oikein laita oli, selitti hän vihdoin viimeinkin: "Vaimoni, minä olen antanut sinun saada yörauhaa ja hyvän huomeneksen, ole nyt vaan vakavakin ja ota kaikki tyyneesti vastaan. Nyt juuri tällä hetkellä julistaa minun asian-ajajani kaupungissa kaikki omaisunteni meneväksi vasaran alle".
Tuokion aikaa Leijonan emäntä istui kangistuneena ja äänetönnä; vihdoin hän kysyi: "Miksi et sitä minulle yhtä hyvin ilmoittanut eilen yöllä?"
"Sentähden että minä tarkoitin hyvää ja soin sinulle levollista unta".
"Hyvää? Sinä minulle hyvää? Sinä olet yksinkertaisin mies koko mailmassa! Jos sen asian olisit minulle sanonut eilen yöllä, olisi saattanut panna korjuun yhtä ja toista, josta meille olisi ollut vuosien kuluessa hyvä apu, mutta tänään, valkopäivällä se ei enää käy päinsä. Oi, voi! auttakaa! auttakaa!" huusi Leijonan emäntä, ruveten tyyneesti puhuttuansa yhtäkkiä pahasti parkumaan ja vaipui melkein hervotonna tuoliin. Palveluspiiat kyökistä ja Gregori, tuo postiljooni, kiiruhtivat tupaan. Leijonan emäntä nousi seisoalleen ja huusi haikeasti: "Sinä olet pitänyt asiat minulta salassa, sinä et ole sanonut minulle mitään, kuinka asiain on ollut laita ja että sinä olet vararikko. Sinun päällesi lankee koko kurjuus ja kirous; minä olen vallan viatoin. Voi minua vaimoparkaa!"
Leijonan isäntäkin oli vähällä mennä tainnoksiin, ellei hänen vahva luontonsa olisi viimeiseen saakka kestänyt vastaan, mutta silmälasit, ne luiskahtivat itsestään otsalta alas silmille, jotta hänen nyt selvästi sopi nähdä, oliko se ollenkaan totta, se, kuin täällä tapahtui, että tämä rouva, joka ei ollut hänelle antanut pahaakaan rauhaa, ennenkun hän luopui leipuri- ja oluen-pania toimistaan ja yhtyi hänen veljensä kanssa pitämään suurta kellokauppaa, ja sitte kun tämä lankonsa ja yhtiökumppaninsa kuoli, melkein pakoitti häntä jatkamaan liikettä yksistänsä, vaikkei hän sitä oikein ymmärtänytkään; oliko tämä rouva, joka ainoastaan oli häntä yllyttänyt uusiin keinotteluihin ja tiesi kaikki melkein paremmin kuin hän itse, se sama, joka nyt oli huutanut palvelusväen vieraiksi miehiksi siinä tarkoituksessa, että kaikki vika ja kaikki häpiä lankeisi miehensä päälle?
Tällä hetkellä isäntä näki, kuinka kurja hänen tilansa oli; he olivat yhdessä eläneet kolmekymmentä viisi vuotta, ja tiesi kuinka monta vuotta vielä oli jälellä. Hänen vaimonsa nyt teki itsensä noin ulkokullatuksi, puhdistaaksensa itseään antamalla miehensä alttiiksi.
Silmälasit olivat käyneet himmeiksi eikä Leijonan isäntä enää niillä nähnyt. Hän pyhkäsi liinasella tyyneesti ensin silmälasia ja sitte silmiänsä.
Tässä silmänräpäyksessä tarttui häneen kaihelma, joka ei koskaan kadonnut, mutta tuo pöyhkeä Leijonan isäntä pysyi tavallisen levollisena ja tyynimielisenä.