"Kaikki tyyni on pantuna sinetin alle."
"No laita sitte minulle kuppi kuumaa kahvia, kyllä sekin auttaa".
Lents kävi käsin päähänsä. Onko appi vallan mieltä vailla? Kuinka se on mahdollista, että kukaan ihminen, jonka tähden satoja tällä hetkellä epäilee elostaan, saattaa noin maukkaasti aterioida? Leijonan isäntä oli alentuvaisen puhelias ja kiitteli Annia siitä, ettei hänkin rynninyt tänne lisäämään turhaa parkunaa. "Lents, sinulla on toimelias ja sukkela vaimo, sukkelin kaikista lapsistani. Vahinko vaan, ettei hän ole mies, hänellä kun on keinottelevainen luonne, ja jos hän vaan olisi mies, asiatkin olisivat toisin. Vahinko se, ettei minun Annillani ole hoidettavana jotain suurta liikettä, esimerkiksi suurta ravintolaa, se se ravintola olisi ensimmäinen laatuansa sekä täällä että tuolla".
Tämmöinen kerskaus, ja koko tämmöinen käytös juuri tällä hetkellä, saattoi Lentsin sisun kuohumaan. Mutta hän koitti itseään hillitä ja näin itseänsä pakoittaessaan hän sanoi arkamaisesti ja melkein nöyrällä äänellä: "Appi, pitäkää ennen kaikkia huolta siitä, ettei metsää taloni takana tykkänään kaadeta. Koko tämän aamupäivän olen kuullut siellä hakattavan. Onko se laita-lailla?"
Jota hieno-äänisemmin Lents lausui, sitä suuremman äänen Leijonan isäntä nosti ja huusi: "Minkätähden se ei saisi tapahtua? Se mies, joka metsän omistaa, tekee sen kanssa, mitä tahtoo".
"Mutta, appi, olettehan luvannut metsän minulle?"
"Sinähän et siitä sanonut huolivasi, ja metsä on nyt myyty eräälle puukauppiaalle Trenzlingenistä".
"Mutta teidän ei sovi sitä myydä, se metsä on taloni suoja. Kyllä muutamia puita saa kaataa, mutta ei koko metsää. Niin on satoja vuosia menetelty, ja samaa on jo isoisänikin kuullut".
"Se asia ei kuulu minuun. Minulla on nyt muuta ajateltavaa".
"Oi hyvä Jumala!" huusi Lents itku silmin, "mitä te nyt olette minulle tehneetkään. Te olette minulta ryöstäneet kalliimman aarteeni tässä mailmassa".