"Jumalan kiitos! Jos minä vaan saisin pitää metsän!"
"Siitä ei voi olla puhettakaan; metsä on myyty kuin myyty, mutta sitä kaadettakoon vaan paikka paikoin, eikä kauttaaltansa. Metsä on sinun talosi suojana ilmoja vastaan, eikä sitä saa juuri ilman mitään puhtaaksi hakata. Näyttäkäämme tuolle metsän koloojalle Trenzlingenistä, että meissä on hänen mestarinsa".
"Herra Jumala, minun taloni!" huusi Lents. Hänestä oli kuin talonsa olisi kukistumaisillaan, kuin täytyisi hänen kiiruhtaa kotiin avuksi.
"Sinun talosiko? Niin oikein, sinun talosi on täpärällä," sanoi Petrovitsch ja nauroi tätä omaa sukkeluuttansa. "Mene nyt kohta kylätuomarille, ja tee siellä vastaväite. Vielä yksi asia, Lents; minä en elinpäivinäni enää usko yhtäkään ihmistä, ja minä sanoin sinulle jo silloin samalla kertaa, että sinun rouvasi on paras koko perheessä. Mitä sen muihin jäseniin tulee, näethän nyt, etten ole heistä pettynyt. He ovat kaikin jo aika päivä tietäneet, jo vuosia sitte tietäneet, ja vallan hyvin tietäneet, kuinka perheen isän on laita ollut. Ja sinä olit sitte hyvä hätävaraksi, kosk'ei tohtorin nykyinen vävypoika Annista huolinut, ja siinä hän oikein tekikin".
"Setä, minkätähden noin sanotte juuri nyt?"
"Minkätähdenkö? Sentähden että se on totta; minulla on vaikka vieraita miehiäkin siihen".
"Mutta minkätähden juuri nyt, juuri tällä hetkellä sitä sanotte?"
"Onkosta mitään määräaikaa pantuna, milloinka totuus on sanottava? Minä olen aina ajatellut niin, että sinä ja sinun Pilgrimisi, te olette juuri yhtä hyvät haaveksiat molemmat. Minä sanon sinulle, kummoinenka sinä olet; sinä olet ollut kurjimpia ihmisiä, ennen kun sinä menetit rahasi, sillä sinä olet katuvainen nahjus, ja semmoinen mies on surkuteltavin ihminen, on kuin säkki läpiä täynnä. Niin juuri, sinä olet katuvainen nahjustelia. Mitä sinä eilen teit, sitä sinä tänäpänä kadut ja ajattelet: voi minua vaivaista lasta! Minun tarkoitukseni on kuitenkin ollut niin hyvänsuopa! Surkuttelemista ei yksikään mies kaipaa, taikka semmoinen ei olekaan mies; surkutusta kaipaa ainoastaan vaimoihminen."
"Setä, te kohtelette minua kovin kovilla sanoilla".
"Sentähden minä sitä teen, että sinä olet itseäsi kohtaan niin pehmoinen. Mutta ole nyt kerrankin vakava, äläkä pahoita rouvasi mieltä tämän tapauksen tähden. Kohtele häntä hennosti, sillä hän on nyt vielä kurjemmassa tilassa kuin sinä itse oletkaan".