"Vai niin? Niinkö?"
"Juuri niin. Tuolle muhkealle Leijonan Annille käy raskaaksi, kun hän ei enää taida ajatella, että jokainoa, jolle hän hyvää huomenta sanoo, on siitä pöyhkeissään".
"Hän ei olekaan enää Leijonan Anni, vaan hän on minun vaimoni."
"On oikein sekä Jumalan että ihmisten edessä; sinä nait hänen omasta vapaasta tahdostasi, vaikka minä kyllä sinua estelin".
Lents riensi kylätuomarin luo, mutta ei tavannut häntä kotona. Hän käveli kuin orjantappuroilla, ja ne häntä pisteli ja nytki. Hyviä ihmisiä hän ei tavannut kotona, mutta kaikki ilkeät hänelle sanoivat julki, mitä he salaa olivat hänestä ajatelleet; he kiusasivat ja pilkkasivat häntä nyt, kun hän oli avun tarpeessa. Hän palasi takasin kotiinsa, mutta karasi talonsa sivutse metsään ja käski puitten hakkaajia lakkaamaan työstänsä: "Täällä ei ollenkaan tarvitse puita kaataa."
"Maksatteko sitte palkkamme tältä päivältä?"
"Maksan".
"No hyvä". Miehet laskivat kirveensä olkapäilleen ja menivät kotiin.
Sisään tultuansa kohtasi Lents Annin syleillen lapsiansa ja huutaen: "Oi minun lapsi-raukkojani! Teidän täytyy nyt mennä kerjuun, minun lapsi-parkani!"
"Niin kauan kuin minä elän ja pystyssä pysyn, se ei tapahdu; minähän olen mies, ja ole sinä nyt vaan rauhassa ja hyvällä päällä".