"Hyvällä päällä? Minä en ole ikipäivinäni mitään pahaa tehnyt, ja sinä suuresti erehdyt, jos nyt luulet voivasi taivuttaa minun ikeen alle kuin matelevaisen, nyt kun isääni on onnettomuus kohdannut. Älä uskokaan! Minä en taivu tippaakaan. Vasta nyt sinä saat osoittaa tuota kiitettyä hyvän hyvyyttäsi. Saat näyttää, kuinka sinä vaimoasi holhoot".
"Niin tahdon ja teenkin, mutta ei sille kättä tarjota, joka ei kättänsä ojenna".
"Jos sinä vaan olisit ottanut neuvoni ja ostanut Leijonan, niin olisimme turvatut, eikä kotitalo olisi joutunut vierasten haltuun. Mutta älä minulle hiisku sanaakaan rahoistasi! Sinä istuit ihan samalla paikalla, kuin nytkin istut, ja minä istuin tässä näin, ja tuossa seisoi viinilasi täytettynä melkein reunoilleen, ja minä vielä sitä siirsin likemmäksikin, — muistatko sitä? Silloin minä sinulle sanoin, ja sanoin selvästi ja suoraan: ei järki-ihminen noin anna rahojaan pois, ei yksin isälleenkään, noin ilman mitään".
"Joko sinä sitte silloin tiesit, että näin pahasti piti käymän".
"Minä en tietänyt mitään, en yhtään mitään; minä tiesin ja tiedän vaan, mikä on järki-ihmisen tekoa, ja anna minun viimeinkin olla rauhassa".
"Eikö sinua haluta mennä äitisi luo? Hän valittaa ja on vallan äkeissään".
"Mitähän minä hänen luonansa tekisin? Sitäkö, että hän vielä enemmän porahtaisi tullessani? Minun kaiketi pitäisi oitis lähtemän menemään tuonne alas kaikkein ihmisten pilkattavaksi ja surkuteltavaksi? menemän sinne kuulemaan, kuinka tohtorin suloiset tyttäret soittavat ja nauravat minun ohitse mennessäni. Minulla on täällä ylähällä yksinäisyydessäni tarpeeksi, enkä minä kaipaa yhtäkään ihmistä".
"Kentiesi kaikki täten on kääntyvä parhain päin", lohdutti Lents, "kentiesi nuo on tästälähin täällä ylähällä yksinäisyydessä hauskempi ja parempi oltava minun kanssani yhdessä. Eipä tiedä, vaikka kävisi niinkin, ja niin pitääkin käymän, että vielä sanot samaa, kuin kerran ennen sanoit: täällä ylähällä olemme kuin taivaassa ja suomme kernaasti ihmisten tuolla alahalla riehuvan ja hyörivän ja pyörivän miten parahiten jaksavat. Niin olla ja elää tahdomme. Me olimme yhteen aikaan onnelliset, ja olemme vastedeskin taas. Kun sinä vaan olet hyvä, minä teen työtä siinä kuin kolme. Mitä taas tähän minun tappiooni tulee, ole hyvässä rauhassa sen puolesta; minä en ole sinua nainut rahojesi tähden".
"Enkä minäkään ole rahaan katsonut, kun sinut otin, eikä se olisi vaivaa maksanutkaan. Jos minä olisin rikkautta halunnut, olisi minulla ollut monta muuta tarjonna".
"Me olemme jo niin kauan eläneet yhdessä, ettei naimajutut enää kostuta", katkaisi Lents, "ruvetkaamme aterialle".