Leijonan isäntä näytti olevan oikea veijari.
Tydyttääksensä niitä, jotka olivat vieraita ja vastoin häntä ankaroita, oli Leijonan isäntä pettänyt juuri niitä, jotka häneen luottivat taikka olivat hänen käskynalaisiansa, Yksin hollimiestenkin pienet säästörahat oli saamatta. Kurjat kellosepät kulkivat kylässä paikasta paikkaan valittaen epätoivoissaan, että Leijonan isäntä oli heidän elämä-iästänsä varastanut kuukausia ja vuosiakin, ja kuitenkin olisi jokainoa heistä ollut ennen tätä valmis vaikka vannomaankin, ettei rehellisempää miestä hakeinkaan löytynyt. Paremmin ei Leijonan emännänkään käynyt, vaikka hän itsensä niin viattomaksi teki. Emäntähän aina oli niin levitellyt perheen siipiä ja aina niin isoisesti kerskaillut, sekä jokaiselle suosiotansa osoittanut kuin armolahjaksi. Leijonan isäntä ei kumminkaan ollut kerskannut muulla kuin äänettömyydellään ja tytynyt että häntä yhdeltä ja kahdelta tahoin kutsuttiin kunnianmieheksi ja joskus sitte vielä visun varoisaksi.
Moni velkoja tuli Lentsin tykö Morgenhaldeen. Heitä ei pidättänyt tuo pitkä matka sinne ylös, koska kerran olivat kylään tulleet ja heillä oli niinkuin oikeus nähdä koko kurjuuden. Kun he kaikki sanoivat surkuttelevansa Lentsiä, että hän oli joutunut näin pahaan pulaan, se oli kuin he olisivat puoleksi säälineet häntä ja puoleksi ennustaneet hänelle vielä suurempaa kurjuutta. Muutamat häntä lohduttivat sillä, että hän kukatiesi saisi periä setänsä, ja he vakuuttivat, etteivät he häneltä velkoisi mitään, vaikka hän rikaskin olisi, heillä kun ei siihen oikeutta ollutkaan. Mihinkä hyvänsä Lents vaan tuli, siellä häntä päiviteltiin ja surkuteltiin appensa tähden, joka oli tehnyt niin huonosti, että meni omaa lastansa pettämään. Yksi ainoa vaan oli, joka puhui Leijonan isännän puolesta, ja se oli Pilgrim, ja kun hän sitä teki sulasta sydämmensä pohjasta ja aina Lentsin luona vakuutti, että Leijonan isäntä oli ainoastaan erehtynyt laskuissansa ja pannut kaikki toiveensa tuohon onnettomaan brasilialaiseen riita-asiaan eikä suinkaan ollut mikään väärintekiä, niin hän sillä voitti Annin koko sydämmen, koska Anni aina oli isäänsä rakastanut. Kylässä kävi semmoinenkin puhe, että Leijonan isäntä vieläkin koitti koota Morgenhaldeen kaikki, mitä hän vaan salaa irti sai. Yksi köyhä kelloseppä tuli suoraa päätä Lentsin luo kotiin ja sanoi, että jos hän vaan saisi omansa, hän ei kenellekään hiiskuisi sanaakaan. Lents huusi Annin sisään ja selitti hänelle vieraan kuullen, ettei hän ikinä antaisi hänelle anteeksi, jos hän ottaisi tallettaaksensa väärin saatua tavaraa edes äyrinkin arvosta. Anni laski kätensä lapsensa päähän ja vannoi, ettei semmoista ollut koskaan tapahtunut eikä tapahtuisikaan. Lents eroitti Annin käden lapsen päästä, koska hän ei vannomista kärsinyt. Totuus olikin Annin puolella, ettei Morgenhaldessa mitään väärin saatua tavaraa talletettu. Anoppimuori siellä usein kävi. Lents ei vaihettanut montakaan sanaa hänen kanssaan, ja varsin sopivasti oli se, ettei Maisua enää talossa ollut, sillä uusi palvelupiika — se oli Leijonan-Annin lähin sukulainen — sai usein öisin kävellä edes ja takasin Leijonan ja naapurikylän väliä kantaen raskasta koria, ja kaupustelian Ernestiina osasi kaikkia rahaksi muuttaa. Ernestiinan mies olikin ainoa Leijonan isännän alammaisista, joka ei hänen tähtensä vähintäkään hävinnyt, vaikka kaikki ne kellosepät, joille Leijonan isäntä ei ollut antanut puhdasta rahaa, sen siaan olivat saaneet ottaa Leijonan isännän takuuta vastaan kaikenlaista kamaa kaupustelialta. Nyt näillä kurjilla ei ollut kellon kuortakaan, ei muuta kuin paljasta velkaa, mutta kaupustelia vakuutti kuitenkin, että he olivat maksoon kykenevämmät kuin heidän entinen takuumiehensä.
Ihmiset Lentsiä surkuttelivat senkin tähden, että appensa häviö veisi hänenkin häviöön. Siihen Lents luottamuksella vastasi, että hän pysyisi pystyssä, mutta nyt, vasta nyt alkoi iankaikkinen juoksu ja vaitelus. Kenellä vaan oli hiukankin Lentsiltä saatavaa, se tuli sitä hakemaan, koskei häntäkään enää uskottu. Lents oli pahemmassa kuin pulassa, ja vielä oli yksi pääpula, josta hän ei uskaltanut Annille mitään hiiskua, koska Anni oli häntä juuri samasta varoittanut. Asian laita oli se, että keskellä näitä selkkauksia sanoi Fallerin velkoja saatavansa ylös, kun Lentsin takuu ei nyt enää ollut otollinen. Faller oli tuskissaan, kun hänen täytyi tämän Lentsille ilmoittaa ja hän valitti, ettei hän tietänyt mihin hän kaikilla kaksoisparillaan joutuisi.
Luottavaisesti Lents hänelle lupasi apunsa; olihan hänen tunnettu, hyvä ja vanhemmilta peritty nimensä kuitenkin vielä tallella. Eihän mailma lienekään niin huonontunut, ettei vanhastaan taattu nimi enää olisi mistään arvosta. —
Anni ei muistanut muita kuin pienempiä sitoumuksia, ja hän neuvoi:
"Mene kuin menetkin setäsi luo; hänen täytyy sinua auttaa".
Kyllä kaiketi sedän luo! jos setä vaan olisi ollut tavattavana! Petrovitsch aina katosi säännöllisesti koko kylästä, kun maahanpaniaisia pidettiin. Sitä hän ei tehnyt minkään sääliväisyyden vuoksi, vaan sen tähden, että ne menot olivat vastoin hänen luontoansa. Petrovitsch kohta toisena päivänä jälkeen Leijonan-isännän häviötä oli kadonnut. Häntä niinikään harmitti nuo kulkupuheet hävinneestä miehestä, ja tällä erää hän vielä jätti noitten tuleentumattomien kirsimarjojen poiminnan käytävällä kasvavista kirsipuista erään renkimiehen huomaan. Vasta sitte kun talvi jo teki tuloa ja Leijonassa oli uusi isäntä ja sen entinen isäntäväki oli muuttanut erääsen vävypoika-puukauppiaan omistamaan moisioon lähellä kaupunkia, vasta sitte hän taas nähtiin kylässä käyskentelevän.
Leijonan-isäntä oli muutoin kantanut kohtaloansa melkein ihmeteltävällä tasamielisyydellä. Ainoastansa kerran, kun taiteilia istuen kaleesissa ajoi molemmilla rautioilla vähän matkaa kylästä hänen ohitsensa, Leijonan-isäntä ei pysynyt tasavoitolla, vaikka kukaan ei sentään nähnyt, kuinka hän kompastui ja putosi ojaan, ja jäi sinne isoksi aikaa, kunnes hän vihdoin pääsi ylös.
Petrovitschillä oli tätä nykyä uusi kävelytie. Hän ei enää kävellyt Lentsin talon sivutse eikä hän enää etsinyt metsää, josta jo oli melkein puhdas tehty.
Lents valvoi lähes puoliyöhön ja luki varojaan. Kaikki voi vielä kääntyä parhain päin, ja kohta pikaa olikin rahasumma tarjonna, mutta se poltti, juuri kuin olisi ihan kuumalta tullut itse pirun rahapajasta.