Lents söi hyvällä ruokahalulla ja kestiystävät olivat oikein mielissään, että ruoka hänelle niin hyvältä maistui.
Fallerin äiti pyysi, vaikka poika häntä kovin pidätti, että Lents lahjoittaisi hänelle jotakin vaatteen puolta.
Lents lupasi.
Faller ei luopunut lähtemästä häntä saattamaan kappaleen matkaa kotiinpäin, mutta tuskin olivat parikymmentä askelta huoneesta, kun Faller kimeästi vihelsi. Sisar tuli ja kysyi, mikä nyt oli. Hän huusi vastaukseksi, ettei hän tänä yönä tulisi kotiin.
"Mihinkäs sinä aivot jäädä?" kysyi Lents.
"Sinun luoksesi".
Molemmat ystävät kävelivät eteenpäin sanaakaan sanomatta; kuu paistoi hellästi, huhkainten ääniä kuului, mutta kylästäpäin tunki iloinen laulu korviin.
"Ei olisi hauskaa, jos kaikki surisivat yhtä". sanoi Lents. "Jumalan kiitos, että jokainen iloitsee ja murehtii omasta kohden".
"Nuohan taaskin ovat äitisi sanat sinun suustasi", vastasi Faller.
"Mutta maltas", huusi Lents nyt, "etkös tahtoisi antaa morsiamellesi tiedon, että saat ostetuksi omat huoneet?"