"Sinun äidilläsi", sokersi Pröbler taas, "oli hyvä sananlasku. Enkös minä ole teille jo sanonut, että tämä mies tässä on Lents, Morgenhaldesta? Sinun äitisi, minä sanoin. Hänellä oli tapana sanoa: parempi on kävellä paljain jaloin, kuin rikkinäisissä jalkineissa, sanoi hän. Ymmärrättekö, mitä se tietää? Mutta, on minullakin puheenparsi, ja se kuuluu näin: Ennenkun hevoskaakki viedään myllärille, otetaan ensin kengät pois. Ravintola, hoi! Tässä on yksi hevosen kenkä. Viiniä tänne!" Näin huusi Pröbler ja paiskasi taalerin pöytään.
Kun äitinsä muistoa mainittiin tämmöisessä paikassa ja näin sopimattomassa tilassa, se manasi Lentsiä lähtöön, ikäänkuin äidin silmät olisivat terävästi häneen tungeneet.
Hän nousi istualtaan, vaikka Pröbler piti hänestä kovasti kiini. Lents tahtoi ottaa Pröblerin mukaansa pois kotiin, mutta häntä oli mahdotoin saada paikaltaan, ja Lents puhui sitte isännälle, ettei hän tänäpänä enää laskisi vanhusta menemään kotiin eikä antaisi hänelle enemmän juotavaa.
Kun Lents oli pannut oven jälkeensä kiini, heitti Pröbler tuohitoosansa hänen peräänsä ja huusi: "Nyt minä olen nuuskani nuuskannut".
Syvältä hengittäen, ikäänkuin olisi hän päässyt kuumasta ummehtuneesta hornan luolasta, käveli Lents raikkaassa ilmassa. Rupesi hämyttämään jo; jäälintu lauleli tuolla jäätyneellä puron partaalla, korpit lentelivät päin metsää; tuossa tuli kauris metsästä, pysähtyi seisomaan isoksi aikaa rinteelle ja katseli törötti Lentsiä lakkaamatta, kunnes hän pääsi aivan likelle, mutta sitte se äkisti juoksi takasin tiheikköön, ja sen jäljet näkyi ison matkaa lumessa, joka varisi alas nuorista kuusista.
Lents pysähtyi monta kertaa, sillä hän luuli kuulevansa jonkun huutavan nimeänsä. Kentiesi Pröbler sentään tuli perässä? Lents vastasi korkealla äänellä, ja kaiku matki häntä. Lents vielä kääntyikin takasin kappaleen matkaa, mutta ei Pröbler'iä, eikä ketäänkään kuulunut eikä näkynyt. Sitte hän käveli eteenpäin; puut ja vuoret tulivat hänen vastaansa ja tanssivat hänen silmissään, ja tuolla kauempana tulee vaimoihminen ja sillä on juuri kuin hänen äitinsä muoto. Entäs jos äiti nyt näkisi hänen tämmöisessä tilassa! Vanha vaimo, joka häntä vastaan tulee, tervehtää ystävällisesti; Lents kiittää, ja vaimo sanoo, että Lents vaan koittaisi päästä laksosta ennen yötä, kun lumessa näkyi tummia paikkoja ja laviinia kierteli joka korkeudelta alas eikä ollut tietoa, koska ja millä lailla tiet menisi tukkoon.
Vaimon ääni kuului niin ihmeelliseltä. Se oli sittekin kuin äidin ääni.
Ja tuo sydämmellinen varoituskin!
Lents teki sydämmensä pohjasta pyhän lupauksen. — — —
Hän ei kuitenkaan tahtonut tyhjin käsin palata kotiin. Hän meni kaupunkiin lankonsa, puukauppiaan luo, ja hänen oli onni tavata hänen kotona.
Vaikeata Lentsin oli sanoa asiansa, sillä "patruuna" oli taikka oli olevinaan harmissansa. Hän antoi Lentsille nuhteita sen tähden, ettei hän appensa keinotteluja pidättänyt, ja ettei hän ollut ottanut koko komentoa häneltä pois. Lents oli onnettomuuteen syypää. — Jos tuo lanko nyt oli harmissaan taikka vaan teeskenteli, se ainakin oli paras keino avun kieltoon. Lents anoi ojennetuin käsin lankoa auttamaan häntä, muutoin olisi hän vallan hukassa. Lanko vaan nytkäsi olkapäitään ja käski Lentsin kääntymään rikkaan setänsä Petrovitschin puoleen.