YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU.
Tämä on kuin toista mailmaa.
"Hyvää ehtoota herra Lents", kuuli tiellä kotiinpäin turruksissa kävelevä hänelle huudettavan. Se häntä säikähti. Kukahan se on, joka huutaa: "herra Lents?"
Yksi hankireki pysähtyi, ja taitelia laski nahkakaulurinsa alas sanoen:
"Täällä on siaa kyllä; eikö teitä haluta ajaa kanssani?"
Hän astui maalle re'estä, otti pälsyt päältänsä ja sanoi: "Ottakaa nämä yllenne, te kun olette kävellessä lämminnyt; minä käärin loimen ympärilleni, siitä on minulle tarpeeksi lämmintä."
Ei auttanut vastaväitteet. Lents istui pällyihin puettuna rekeen taitelian viereen, ja hevoset lähtivät juoksemaan täyttä laukkaa. Se oli suloista, helisevää ajoa, melkein kuin lentoa, tällä erinomaisen vienolla öisellä säällä, ja Lents ajatteli köyhässä tilassansakin: Annilla on kaiketi sentään ollut oikein. Niin pitkälle täytyisi koittaa, että aina ajaen kulkisimme. — Tämä ajatus siitti hänestä palvan himon; oli, kuin tänään olisi joku näkymätön, juonikas henki laatinut kaikki käymään niin, että Lents omin silmin huomaisi, sekä sen, kuinka hairahtunut hänen elämänsä oli, että myös herättämään hänessä pahoja himoja.
Taiteilia oli hyvin puhelias, ja varsinkin halukkaasti hän kertoi, kuinka suuresti se häntä ilahutti, että hän oli saanut Pilgrimin ystäväkseen. Pilgrimillä oli erinomainen aisti värien puolesta, mutta hänen kuvaanto-taitonsa oli säännöllisyyden suhteen vaillinainen; taiteilia itse oli vuoden aikaa ollut akatemiassa maalaustaidetta harjoittamassa, mutta oli hyvään aikaan huomannut, ettei hänestä ollut maalaustaiteiliaksi, vaan hänelle soveltui paremmin joku käytännöllinen toimitus. Mutta nyt hän taas väli-aikoina oli ruvennut harjoittamaan maalausta, ja silloin Pilgrim väriaistillaan oli hänelle avuksi, ja hän puolestansa oli Pilgrimin apumies kuvaannossa. Näin he toivoivat yksissä neuvoin päästä pitemmällekin; varsinkin he valmistivat uusia mallikaavoja nikkareille, varvareille ja puukoristuksien veistäjille ja monenmoisia piirrossuunnitelmia heillä oli valmiina kellotaulujen malliksi. Toivon mukaan oli tästä kaikesta kellosepillekin suuri etu. Pilgrim oli avuiltansa sangen kekseliäs ja kiitteli onneansa, että hänen mielihauteensa kuitenkin kerran oli käymässä toteen.
Tätä kaikkea Lents kuulteli kuin unen-päin. Mitä tekoa se semmoinen onkaan? Löytyykö niitä semmoisiakin ihmisiä, joilla on hupaa askaroita sillä lailla ja auttaa toinen toistansa edistymään? Lents ei puhunut suurta mitään, mutta ajo teki hänelle oikein hyvää. Semmoinen kulku on toki parempaa kuin vaivalloisesti kävellä yli vuorten ja läpi laksojen.
Ensi kerran elämässään tunsi Lents jotain niinkuin kateutta.
Tohtorin pihalla nousi Lents reestä, mutta nuo ystävälliset ihmiset eivät helpoittaneet, ennenkuin Lents tuli sisään.