Siinä, missä tie poikkesi ylös vuorelle, erosi Lents tohtorista, joka vielä lisäsi: "Odota minua kotona, minä tulen vielä luoksesi. Tämä ilta on erinomaisen lämmin. Saadaan nähdä, että ennen pitkää saamme vesisuoja ilman".
Minä olen, ajatteli Lents, kaukaa hakenut, mitä likeltä löydän. Onpa vielä hyviäkin ihmisiä mailmassa, ja ne ovat paljon parempiakin kuin sinä itse, ajatteli Lents, kävellessään vuorta ylös kotiinsa.
KOLMASKYMMENES LUKU.
Petrovitschin sydän pehmentyy, mutta paatuu taas.
"Minä tiedän, mitä asiaa teillä on", sanoi Petrovitsch sisään astuvalle tohtorille, "mutta istukaa alas". Hän nosti tohtorille tuolin likelle kakluunia, jossa paraikaa paloi iloinen valkia.
"No, mitä asiaa minulla on sitte, herra profeetta?" kysyi tohtori niin leikillisesti kuin suinkin taisi.
"Rahaa te haette, rahaa veljeni pojalle".
"Te olette vaan puoleksi profeetta; minä haen myös kernoa sydäntä".
"Raha, raha on kuitenkin pääasia, mutta minä sanon lyhyesti ja ilman mutkia: minä en ole niitä miehiä, jotka armeliaasti auttavat juopunutta ojasta ylös, ja vaikka hän vielä olisi taittanut jalkansakin, se on hänen oma syynsä. Yhden minä sanon teille, koska te olette yksi niistä harvoista, joita minä kunnioitan".
"Kiitän kunniasta; mutta kunnon lääkärin asia on parantaa ei ainoastansa ansaittuja, vaan ansaitsemattomiakin vammoja".