"Hyvää ehtoota, Lents!" kuului ääni huutavan; se oli voutitalokkaan
Katriinan ääni.
"Mitä sinä siellä tähän aikaan teet?"
"Minä olen ollut Maisun tykönä; meidän tyttö on pitänyt hänelle seuraa,
ettei hän olisi niin yksinänsä. Hän onkin niin vanha ihminen ja pelko.
Mutta minä en ollenkaan pelkäisi, vaikka äitisi palaisikin takasin.
Hyvää yötä, Lents! hyvää yötä! hyvää yötä!
"Hyvää yötä!"
Kolme kertaa Katriina sanoi hyvää yötä, niin oli Maisu käskenyt, sillä se tietää jotakin; saas nähdä mitä siitä seuraakaan!
NELJÄS LUKU.
Kaikki kotosella.
Vilpoinen ilta virkistytti ihmisiä kuuman päivän perästä; perheet istuivat penkillä huoneittensa edustalla, useimmat heistä sillan kivisillä käsipuilla; sillä siellä, missä silta on, joko paikalla, taikka läheisyydessä, sinne kokoontuu väkeä illalla juttelemaan ja lepoa pitämään päivän töistä. Tästä kulkee kaikki ohitse, jotka tulevat tältä taikka toiselta puolelta, ja joen mulina sillan alla ikäänkuin kehoittaa jutun jatkoon. Tuolla alahalla joessa on useampia puita likoomassa, jotta kasvin nesteet lähtisivät syitten välistä ja puu itse siten ei sikistyisi eikä turpoisi valmistettaissa kellojen koteloiksi. Ihmiset sillalla olivatkin hyvin lioittamiseen harjaantuneet, moneenkin piihin. Vielä ehtoopuolellakin puhuttiin — ja paljonpa puhuttiinkin — Lentsin leski-vainajasta, mutta vielä enemmän siitä, että Lentsin pitäisi kiiruumman kautta mennä naimisiin. Vaimot kiittivät Lentsiä ylen määrin, ja moni kiitossana oli lausuttu kuin kehoitteeksi miehille, että hekin käyttäisivät itsiään noin kiitettävästi; sillä oikea mies aina oikeaksi tunnustaankin. Miehet taas puolestansa sanoivat: kyllähän se niin on; hän on kelpo ihminen, mutta — liian pehmoinen hän sentään mieheksi on. Tytöt sitä vastoin — paitsi ne, joilla jo oli julkiset kihlattunsa — olivat ääneti, varsinkin kun oltiin sitä luuloa, että Lents naisi yhden tohtorin tyttäristä; vielähän muutamat vakuuttivatkin asian jo olevan päätetyn ja tehtävän julkiseksi kohta suruajan loputtua. Äkkiä ja tietämättä mistä se tuli, levisi huhu huoneesta huoneesen ja varsinkin sillalla, että Lents tänäpänä, äitinsä maahanpaniaispäivänä, oli lakkaamatta tehnyt työtä. Vaimoväki päivitteli, että niin hyvä ihminen taisi olla noin ahne; miehet taas kokivat häntä puolustaa. Viimein ruvettiin haastamaan ilmasta ja kalkista mailman asioista, ja sepä on venyväistä puheainetta, kun ei yhdestä enempää kuin toisestakaan taida sanoa, mitä siitä tullee. Makoista juttua kumminkin piisaa, kunnes toivotetaan toinen toiselleen hyvää yötä ja annetaan taivaan tähdet ja mailman asiat mennä menoaan, aivan kuin niitten on määrä mennäkin.
Kaikkein rauhallisin oltava on tuolla alempana laksossa, tuon kauniin, ylisaksalais-asemahuoneitten muotoon rakennetun huoneen edustalla, ihanassa puutarhassa, jossa nyt yön aikaan lemuaa ihmeellisen hyvältä. Vaan se ei olekaan mikään ihme, koska täällä kukoistaa ja kasvaa kaikenlaisia apteikin kasvia. Nyt ollaan puutarhassa tohtorin luona, joka myös pitää vara-apteikia. Tohtori on tämän kylän lapsia ja kellosepän poika: hänen rouvansa on kotosin pääkaupungista, mutta hänkin on yhdessä miehensä kanssa, joka uudestaan on kuin tykkänään juurtunut kotilaksoon, tänne täydellisimmästi kodittunut, ja tohtorin vanha äiti — häntä puhutellaan vanhaksi kylätuomarittareksi — joka vielä elää perheessä, sanoo usein, että hänestä on kuin olisi hänen miniänsä jo ennenkin elellyt mailla ja vieläpä ihan kuin Schwarzwaldilaisen lapsena, koska hän niin hyvin ja tyyni tiesi maalla pitää maan tapoja, ja sekin oli hänestä vallan sopivasti tehty, että hän mieluisammin kuuli kutsuttavansa kylätuomarittareksi kuin tohtorinnaksi. Tohtori, nähkäät, on myös kylätuomarikin. Hänellä on neljä lasta. Hänen ainoaa poikaansa ei ole ollenkaan, niinkuin muutoin pakkona pidetään, tyrkytetty vuorostansa rupeemaan lukumieheksi: päinvastoin hän on käynyt kellosepän oppia ja on nyt ulkona mailmassa. Hänen kolme tytärtänsä tosin ovat ylhäisempiä paikkakunnalla, mutta eivät jää ahkeruudessa kenenkään jälkeen. Vanhin tytär Amanda on oikeastansa isän apulainen aptikissa, ja hänen tehtävänsä myös on pitää puutarha kunnossa, jossa niin monenlaisia rohtokasveja viljellään. Bertha ja Minna askaroitsevat talouden toimissa, mutta sen ohella he ovat näppärät tekemään hienoja olkipalmikoita, jotka viedään Italiaan ja sieltä palaavat takaisin valmiina Florentsin hattuina.
Tänäpänä on perheellä yksi vieras, joka istuu puutarhassa; se on nuori konemestari, ja häntä kutsutaan kylässä lyhyesti Taiteliaksi. Hänen molemmat veljensä ovat Leijonan isännän vävyjä, joista toinen on rikas puukauppias likimmäisessä piirikaupungissa ja toinen veli, asuva alisessa Schwarzwaldissa, on erään ympäristöllä kuuluisan kylpölaitoksen isäntä ja suuren maatilan omistaja. Semmoinen puhe käy, että Taitelia aikoo naida Leijonan isännän kolmannen tyttären, jonka nimi on Anni.