YHDESTOISTA LUKU.
Suuri soittoteos soi, ja uusia soitelmia sävelletään.
Kun se sanoma levisi, että tuo kaunis ja suuri Taikahuilu, Morgenhalde'n Lentsin valmistama kellonvärkki, ensi päivinä olisi vietävä määräpaikkaansa Venäjälle, ei koko laksossa muusta puhuttukaan. Nytpä oikea kansan vaellus aikoi Lentsin kotiin; jokainoa tahtoi vieläkin ihannella tuota kaunista teosta, ennen kun se iäksi paikkakunnalta katoisi. Maisulla oli paljon tekemistä, kun hänen piti sanoman tervetultua kaikille ihmisille, antaman jokaiselle kättä ja sitä ennen pyhkimän käsiään esiliinaansa ja vielä tulioita saattaman sisään. Eikä ollut tuoliakaan talossa tarpeeksi monta, joille olisi käskenyt noin paljon ihmisiä yhtaikaa istumaan.
Yksin setä Petrovitschkin tuli taloon ja hänen muassaan ei ainoastaan poju — se oli tietty, se — vaan myöskin Ibrahim, Petrovitschin pelikumppani, josta kävi semmoinen puhe, että hän ollessaan viisikymmentä vuotta pois kotopaikastaan oli tullut Turkkilaiseksi. Nämä molemmat vanhukset eivät paljon puhuneet; Ibrahim istui itsekseen hiljaa paikallaan, poltti pitkästä turkkilaisesta piipustansa ja räpytti useita kertoja silmiään. Petrovitsch hääräsi hänen ympärillänsä melkein kuin poju Petrovitschin ympärillä, sillä Ibrahim oli oikeastaan ainoa ihminen, jolla tavallansa oli valta Petrovitschin yli, ja se hänellä oli sen vuoksi, ettei hän tätä valtaansa käyttänyt. Hän käski pois luotansa kaikki ne, jotka hänen kauttansa kokivat saada Petrovitschia johonkin taipumaan. He löivät korttia kahdakesken ehtoot kadoksiin ja maksoivat toinen toisellensa puhtaassa rahassa, ja Ibrahimin vakava, järkähtämätön tyyneys teki Petrovitschin vilkkaammaksi ja kernaammaksi, ja nyt täällä hänen vanhempainsa kodissa näytti Petrovitsch tavallansa tahtovan pitää isännyyttä.
Sillä välin kuin eräs isompi kappale soi, seisoi Petrovitsch työpöydän vieressä, katsellen kaikkia, mitä pöydällä oli sekä seinällä ja katonlaessa roikkui; viimein hän otti alas tunnetun viilan, johon käden sia oli jäänyt. Kun kappale oli loppuun soinut, sanoi hän Lentsille: "tämä on ollut hänen viilansa, eikös ole tosi?"
"On, se on ollut isävainaani".
"Minä tahtoisin sen sinulta ostaa".
"Setä, nyt ette puhu täyttä totta; eihän sitä myydä sovi".
"Minulle vallan hyvin".
"Ei teillekään; älkää sentään paheksuko".