Toisessa pöydässä tuo ilkeä pilkkakirves, joka ei ottanut velvollisuudekseen kummastella tuota viisautta, vaan ajatteli itsekseen: kyllä sinun kimppuusi sentäänkin joku höyryhevonen käy, vaikka tekisit elämäsi kuinka mukavaksi hyvänsä. — Tuo pilkkaaja tietysti oli Petrovitsch.
Päivällisen jälkeen käveli Pilgrim monta kertaa Petrovitschin pöydän ohitse ja aikoi nähtäväsi pysähtyä sen viereen. Tätä tehdessään, neljä silmää häntä kummastellen katseli. Koira, joka istui herransa sylissä, katseli tuijotti häntä ja murisi, kun älysi herraltansa jotakin tahdottavan. Petrovitsch itse tirkisti monta kertaa sanomalehtensä takaa. Mitähän tuo mies tahtoo? Mahtaneeko hänelläkin olla metsä myytävänä? Korkeintansa hänellä on tuo metsä päänsä päällä, jos niin, ettei hänen ole siitäkin velkaa.
Pilgrim kuljetti monesti kättään läpi pitkän ja sileän tukkansa, mutta tämän kautta asiansa Petrovitschille ei selvinnyt; päin vastoin tämä nyt nousi ylös, maksoi ja meni. Pilgrim kiiruhti hänen jälkeensä, ja kadulla hän sanoi: "Herra Lents, minulla olisi pari sanaa sanomista".
"Hyvää päivää, siinähän on pari sanaa".
"Herra Lents, minä en tahdo itse puolestani mitään, mutta luulen velvollisuuteni olevan —"
"Teidän velvollisuutenne ei koske minuun ollenkaan".
"Herra Lents, ottakaa kuitenkin asiani teidän asiaksenne. Joku toinen on teille sanova samaa, ja siinä on tarpeeksi, kun saatte vaan tiedon".
"Minä en ole utelias".
"Sanalla sanoen: asia koskee teidän veljenne poikaa, Lentsiä".
"Sen kyllä arvasin".