Lents istui kotona ja teki lakkaamatta työtä. Hänen onnistui Knuslingenin vihtimiehen kautta saada myydyksi toisen pienemmän, jo melkein valmistamansa pelikellon. Oikein hyvällä työ-halulla hän sitä laittoi valmiiksi, ja ilman sitä hän oli puuhissa ryhtymään tuon uuden soittokellon tekoon, jonka Leijonan isäntä oli puolittain tilannut; hän tunsi itsensä niin onnelliseksi näissä askareissaan, että hän usein ajatteli: ei sinun tarvitsekaan naida, etkä saatakaan sitä tehdä. Kuinka sinä taitaisit huolta pitää vaimosta ja lapsista, kun taiteesi sinulta ottaa koko pään ja sydämmen?
Pilgrim oli taas ryhtynyt noihin entisiin mallikellojensa tuumiin ja suunnitelmiin, ja askaroitsi siinä työssä ehtimän kautta ehtoopuhteilla, koska hän ei tahtonut varsinaista aikaansa tuohon työhön tuhlata. Näin ollen molemmat ystävät harvemmin tapasivat toinen toisensa, eikä Lents tätä nykyä myöskään käynyt lauluyhteyden harjoituksilla.
Fallerin häät kuitenkin saivat Lentsinkin taas menemään kylään. Tuo hyvä toveri ei ennen helpoittanut, kuin hänen onnensa perustaja lupasi, vaikka hänellä suruakin oli, tulla hänen vihkiäisillensä kirkkoon.
Häät olivat pienet vaan, ilman vieraita ja ilman soitantoa, sillä Faller selitti asian näin: "Jos minulla joskus mailmassa on varoja liikenemään, kutsun vieraitakin, ja musikantti olen minä itse".
Häissä Lents sai kuulla kiitossanoja summittain kaikesta hyvästä, jota oli hääparille tehnyt, ja Fallerin äiti sanoi: "Jahka sinäkin, jos Jumala suo, vietät häitä, minä käyn kirkkoon äiti-vainaajasi vaatteissa. Minä en ollenkaan häpee käydä hänen vaatteissaan, päin vastoin jokikinen sanoo minun samassa saaneeni kunniaakin".
"Ja minulla puolestani on pyhä sia valmiina", sanoi Faller, ja hänen tuntuva äänensä tuntui mielenliikutuksen tähden melkein naurattavalta. "Oi Lents, tänäpänä minä en lähes ollenkaan rukoile Jumalaa itse edestäni, minä rukoilen sinua edestäsi. Varjelkoon sinua Jumala kaikesta vaarasta, mutta minä soisin kuitenkin saavani sinua auttaa, jos joskus suureen vaaraan joutuisit. Minä tahtoisin kääntyä koko kirkkoväen puoleen ja heille huutaa: katsokaa, Jumala on minua auttanut, että tässä suorana seison, mutta hän on minua auttanut ystäväni kautta, ja siunaa, hyvä Jumala, häntä siitä hyvästä ja hänen vanhempiansa taivaassa. Lents, sinä mahtanet olla onnellinen, sillä sinä olet koko perheen onnelliseksi tehnyt".
Tuo vahva, vakava Faller ei saanut enempää puhutuksi ja väänteli nyt vanhan sotilaan tapaan viiksiänsä.
Häähuoneessa osoitettiin Lentsille kunniaa melkein enemmän kuin nuorelle pariskunnalle, ja Lentsin oli oikein mieli hyvä, kun vihdoin lähdettiin kirkkoon.
Lauluyhteys veisasi kauniisti kirkossa; kuitenkin huomattiin, että kaksi kelpo ääntä puuttui, Fallerin ja Lentsin.
Koko kylä, ja ennen kaikkia vaimoväki, oli vihkiäisissä läsnä; aviopari kuulteli mielellään vielä kerran avioliiton sanoja toistettavan, ja kaikki naimattomat sotivat sillaikaa mieltänsä rohkaista siksi kuin kukin heistä, toivon mukaan hyvinkin pian, joutuisi samaan tilaan. Vaimot itkivät, ja tytöt katselivat uteliaasti ympärilleen kirkossa, ja jos Lents vaan olisi nostanut silmänsä, hän olisi kohdannut monta silmänluontia.