»Teidän ruhtinaanne voi ottaa meidän henkemme, vaan ei meidän kunniaamme. Suomalaisten joukossa ei ole kavaltajia.»
Upseeri katsoi vankia ihmetellen ja säälien sekä vähän harmissaankin ja sanoi viimein: »Jos ette hyvällä tee, mitä pyydetään, pakotetaan teidät. Kyllä meillä keinoja on.»
Vangin kalpeat kasvot sävähtivät punaisiksi, mutta hän vastasi vakavalla äänellä: »Pakottakoon ruhtinaanne, jos voi. Minä vannoin isieni Jumalan ja kuninkaani kruunun kautta, että me näytämme teille tietä, vaan viemme teidät pohjattomiin syvyyksiin. Sanokaa se herrallenne.»
»Hyvä, sen saatte itse kokea. Mutta tulkaa nyt ruhtinas Galitsinin luo, hän tarvitsee teitä muuhun.»
Upseeri lähti astumaan ja Miihkali seurasi häntä leirin toiselle puolelle.
XX.
Vankien aikeet.
»Mitähän tuo tahtoi?» kysyi Aabel, katsoen pois meneviä.
»En tiedä», vastasi Simo myöskin kummastellen. »Voi, miten paljo kysymyksiä kiertelee mielessäni, mutta kukapa niihin voi vastata ainoaankaan.»
Aabel näytti Sakkia, joka istui katsoa tuijotellen eteensä. Tulen valo valkasi hänen liinamekkonsa ja harmaata tukkaansa, niin että hän pimeässä loisti kuin ilta-auringon kultaama jäinen vuoren huippu. »Hän tietää enemmän kuin me muut», kuiskasi sotamies salaperäisesti kumppanillensa.