Miihkali kääntyi Allin puoleen. »Armollinen herra sanoo tutkivansa asian ja tekevänsä, mitä voi. Jos vangit vielä elävät, pääsevät he vapaiksi. Huomenna saatte kuulla enemmän.»
Alli kumartui suutelemaan ruhtinaan nutun helmaa. »Jumala on teitä palkitseva, hyvä armollinen herra!» Ja sitte hän meni Iikan luo ja sanoi mielenliikutuksesta vavisten: »Kuulitteko? Jos he vielä elävät, pääsevät he vapaiksi!»
Iikka pani hurskaassa ihastuksessa kätensä ristiin ja vastasi: »Jumala on tämän herran kanssa, sillä muuten hän ei osaisi niin suurella lempeydellä kantaa suuruuttansa ja voittonsa onnea.»
Ruhtinas sanoi vielä Miihkalille: »Sanokaa heille, että he saavat suojeluskirjan turvakseen kotimatkalle. He ovat vapaat, mutta pyytäkää heitä odottamaan hetkinen.» Hän kutsui ajutanttinsa, puhui hänelle hiljaa jotakin ja läksi jatkamaan tarkastustansa.
»Nyt hän tietää, että me olemme viattomat, ja me saamme kaiketi lähteä!» riemuitsi Iikka.
XXII.
Vapaiksi päästetyt.
Miihkali seisoi ajatuksissaan ja katseli ruhtinaan jälkeen, kunnes häntä ei enää näkynyt. Nämä hetket olivat kalliit, sillä nyt häntä tuskin epäiltiin, jos hän puhui miehilleen, ja hän tahtoi käyttää tilaisuutta hyväkseen.
»Kuulkaa minua, miehet!» sanoi hän. »Minä olen pitänyt lupaukseni ja miettinyt, miten parhaiten pääsemme täältä. Nyt juuri on minun mahdollinen puhua teille kovalla äänellä. Kuulkaa siis.»
Vangit nousivat, mutta Miihkali viittasi kieltävästi. »Älkää nousko, mutta avatkaa korvanne. Ennen yön tuloa viedään meidät toiseen paikkaan, tästä kuopasta jollekin mäelle. Meitä kyllä vartioidaan, mutta venäläinen on yhtä väsyksissä kuin mekin, ja vartijain päät vaipuvat. Silloin minä hiivin pois, ja yhdeksän teistä saa seurata minua.»