»Odottakaahan vähän», sanoi tyttö, »minä panen enemmän tuohta jalan alle. Ensin heiniä, sitte tuohta; Teille pitää tulla lämmin vaikka miten.»
»Jumala tiennee, tekeekö sitä lämminkään paremmaksi», vastasi Elias. »Mikä kerran on turmiolla, ei siitä tule kalua. Sitokaa kiinteämmälle säärestä. Niin, niin, ei enää. Nyt se on lujassa, kuin olisi oma ihoa. Kiitoksia! Auttakaa minua ylös. Minä koetan seisoa.» Hän nousi kankeasti ja raskaasti ja Alli tuki häntä.
»Antakaas tänne tuo kivääri!» pyysi hän, viitaten pyssyyn, joka seisoi reen sepää vasten. »En minä tuetta pääse mihinkään, eikä kenenkään tarvitse nähdä minun juoksevan, jos niiksi tulisi. Herra tiennee, jaksanko seisoa ollenkaan. Jalkaterät tuntuvat nauriinkuorilta.»
Alli otti häntä käsivarresta. »Antakaas minun taluttaa teidät pois täältä. Kun se ärtyy, niin ärtyy se pahaksi, ja sitte loppuu liikkuminen kerrassaan. Horjuttehan te aivankuin vuoden vanha lapsi.»
»Alli, älkää puhukokaan minun pois viemisestä. Mitä teemme, sen teemme juuri nyt, ja mitä tapahtuu, tapahtuu nyt. Me olemme nyt ehtineet korkeimmalle kukkulalle ja pystytämme sinne lippumme taikka kääriydymme itse siihen ja vierimme alas pitkin sen jyrkkiä seiniä joka taholle. Kun kerran olen ponnistellut ja seurannut teitä aina tähän päivään asti, niin tokkohan olen nähnyt vaivaa ainoastaan sitä varten, että minut nyt lopulla sysättäisiin syrjään kuin laho kanto. Tahtoisitteko te erottaa minut ja jättää makaamaan kuin unhottuneen tähkän vainiolle?»
»En, en minä sitä tarkottanut», vastasi tyttö vakavasti. »Mitä me teemme, sen teemme nyt pian, ja ken on ollut mukana tähän päivään asti, hänen pitää olla loppuun saakka. Mutta tuolla laillahan ette kuitenkaan pääse mihinkään. Tuossa olette nyt istunut reen laidalla niin kauan, että kaikki jäsenenne ovat kangistuneet. Tulkaa, minä talutan teidät tulen luo. Siellä kyllä virkistytte.»
»Taluttakaa vain, Alli. Minun käteni vapisee väsymyksestä, ett'en osaa tähdätä tarkkaan, ja Jumala häntä armahtakoon, joka tänään ampuu huonosti.»
»Jospa jo kohta alkaisi taistelu!» sanoi Alli ja auttoi Eliaksen lähimmälle tulelle. Kaksi sotamiestä tuli kiuluineen padan luo, jolla Iikka keitti juomaa. Toinen huusi jo matkan päästä:
»Antakaas tänne, mitä teillä on, ja oikein kuumaa! Pojat siellä jäällä ovat melkein köntistyä.»
Iikka ammensi minkä kerkesi ja vastasi: »Kyllä annan, kyllä annan, mikäli riittää, mutta vesihän tuo loppui jo eilen, ja nyt meidän täytyy sulattaa lunta. Tahdotteko tekin?» kysyi hän toiselta. »Hyvänen aika, mitä muutamat padat riittävät neljälle tuhannelle miehelle!»