Sotamies otti pikarin ja joi, kiitti ja meni tiehensä.
»Eipä teilläkään ole ollut hyvät päivät», virkkoi toinen sotamies.
»Kolmatta vuorokautta nyt jo levähtämättä olette työssä.»
»Haudassa saadaan levätä, mutta meillä niinkuin teilläkin on nyt vain yksi asia mielessä. Nyt meitä kaikkia tarvitaan täällä eikä kukaan saa väistyä eikä väsyä.»
XXIV.
Sotilasten ilveilyä.
Antero tuli parin ratsumiehen kanssa ja heittäytyi maahan tulen viereen. Simo tuli toiselta puolen kiuluineen. Nähtyään Anteron sanoi Simo: »Vai olet sinä taas täällä.»
»Taasko? Mitä se sinuun koskee?»
»Ei minuun enempää kuin muihinkaan. Meidän pitäisikin kaikkien juosta tiehemme.»
»Sen kaiketi teemmekin vielä ennen iltaa, ja sentähden minä nyt kaikessa hiljaisuudessa huvittelen. Kuka uskaltaa panna vetoa, että Suomi ei enää ole Ruotsin omana?» Hän otti arpanappulat taskustaan. »Tulkaapas tänne, katsotaanpas, miten kauan vielä kestää, ennenkuin venäläinen on maan herrana. Jos minä saan suuremman numeron, tapahtuu se pian, vaan muuten kestää vielä kauan.» Hän heitti nappuloita.
»Hillitse kieltäsi!» neuvoi Simo. »Joka sana, jonka puhut, lentää ilmaan, eikä sinun kätesi koskaan kasva niin pitkäksi, että sen saisit sieltä takaisin.»