»Mitenkäs sitte voitte vastustaa venäläistä, kun hän tulee, jos nyt näin vähästä köntistytte? Juokaa, sanon minä.» Ja Yrjö joi taas. »Kas niin, koettakaa nyt nousta ja astua vähän.
Yrjö nousi ja yritti astua, mutta jalat eivät oikein kannattaneet; viimein rupesi astunta kuitenkin sujumaan ja hän sanoi vilkkaammin:
»Olihan tuo väkevää, vaan ehkäpä se sentään tekee hyvää. Tuntuu kuin eläviä käärmeitä lentelisi ruumiissani.» Ja hän vapisi kuin vilutaudin puistellessa.
»Mitenkä haava on. Pakottaako?»
»Koko sivua repii, mutta olkoon nyt huomiseksi, johan sain tehokasta lääkettä.» Hän aikoi lähteä, mutta Iikka pidätti häntä sanoen:
»Huomispäivää ei kukaan meistä ole vielä nähnyt. Paras on tehdä tänään, mikä ehditään. Alli saa hoidella minun pataani. Tulkaa pois tuonne reen luo, siellä ovat kaikki minun kompeeni.»
Toisia sotamiehiä tuli ja muuan heistä näytti vielä viluisemmalta ja kuihtuneemmalta kuin muut ja kiirehti niinkuin toisetkin.
»Ettekö itse juo ja vähän lämmittele odotellessanne?» kysyi Alli.
»Ei minulla ole aikaa. Kiulun pitää joutua pian sinne jäälle. Siellä on moni vielä jäykempänä kuin minä, mutta malttavatpa hekin.» Hän otti kauhan ja alkoi ammentaa.
»Aivan niin», vastasi tyttö, »tänään me emme saa tuntea nälkää eikä vilua. Mutta antakaas minun auttaa.» Hän otti kauhan miehen kädestä ja antoi hänelle pikarillisen lämmintä juomaa. »Juokaa tämä ja viekää terveisiä sinne jäälle, että me teemme heidän hyväkseen, minkä voimme.»