»Tehkää, miten tahdotte! Minä en jaksa astua etemmäksi. Mutta mitä sitte tulee lapsista, tietää yksin Jumala. Minä olen ottanut liian suuren edesvastauksen niskoilleni.» Ja hän itki vielä katkerammin.
Eräs lapsi meni hänen luoksensa ja kysyi: »Onko täällä vaarallinen olla?»
Toinen vielä pienempi tuli myöskin pyytelemään. »Älkää itkekö noin, venäläiset kuulevat ja tulevat tänne.»
Elina otti lapsen syliinsä. Kaikki muutkin kokoutuivat kyselemään: »Onko täällä-olo vaarallinen? Mitä tulee?»
»Ei tänne muuta tule kuin uni ja yö; meidän pitää kaikkien ruveta nukkumaan», vastasi Elina, pyyhkien pois kyyneliänsä.
»En minä tahtoisi nukkua. Ei minua ollenkaan nukuta! On niin ikävä nukkua!» huusivat lapset kilpaa.
»Minä tahtoisin mielelläni kuulla kuninkaasta», virkkoi joku.
»Kuningas ja kaikki hyvät lapset jo nukkuvat.»
»Olen minäkin hyvä.»
»No, tule sitte, niin minä laulan sinulle kuninkaasta», sanoi Elina, ottaen pienimmän lapsen syliinsä. Muut tulivat niin lähelle, kuin pääsivät, ja laulu alkoi: