Heikki toi juosten viulun. Yrjö otti sen pojan kädestä ja vetäsi jousella koetteeksi kieliä. »Tämä on hyvä viulu; tämänkö te saitte Flemmingiltä?»
»Niin minä sain sen juuri sen illan muistoksi, kun autoin Flemmingin voitolle. Herra Henrik oli ylpeä herra eikä koskaan kärsinyt kenenkään halventaa Suomea, emmekä sitä mekään kärsi.»
Yrjö hymyili ja pudisti iloisesti vanhuksen kättä. He ymmärsivät toisiansa.
Jaakko istuutui ja veteli muutamia kertoja jousella viulunsa kieliä. Elias meni sill'aikaa Elinan luo ja sanoi: »Yrjö antakoon anteeksi, että minä riennän ennen häntä pyytämään teitä tanssiin. Te, rouva Elina, ette suinkaan ole suomatta minulle sitä suosionosotusta, kun sitä sydämestäni pyydän.»
Elina hymyili. »Yrjö on minun veljeni, mutta te olette meidän kunniavieraamme ja ystävämme; sentähden hän kyllä ilolla antaa teille etuoikeuden.»
Ja Yrjö olikin siihen tyytyväinen. Hän valitsi kauniin tytön ja seisoi kohta parinsa kanssa Eliasta ja Elinaa vastapäätä.
Tanssin aikana palasi Miihkali ja istuutui vanhempien vierasten luo; mutta heti kun ensi tanssi loppui, huomasi Yrjö hänet ja huusi:
»Hei, Mikko, tanssimaan morsiamesi kanssa! Nyt ilo ylimmilleen, ei sitä sitte olekaan pitkään aikaan.»
Laulua ja iloa vain Yrjö halusi, ja Miihkalin täytyi lähteä iloiseen piiritanssiin:
Oi, seuraa minua matkalle
Ja ole kultaseni,
Sun näyttää koko mailmalle
Mä tahdon mielelläni.
Nyt sinä kuulut minulle
Ja minä kuulun sinulle;
Siis mennään omille tulille,
Siell' istut sa vieressäni.