Antero katsoi häneen äkäisesti. »Mitä uskallat. Olkaa vaiti! Ette te mitään tiedä.» Hän kääntyi rukoilevasti Allin puoleen: »Päästäkää te side auki!»
Alli kumartui häneen päin ja sanoi hiukan salaperäisesti: »Minulla on vähän puhuttavaa teille.» Mutta Antero ei siitä välittänyt, vaan kääntyi Elinaan päin, joka oli vaieten katsonut häntä.
»Mikä teidän silmiänne vaivaa, kun ne minua noin katsovat? En minä ole mikään piikkisika enkä huuhkajakaan. Menkää tiehenne!»
Sitte hän heti sanoi Allille: »Päästäkää irti minun käteni!»
Alli viittasi naisia menemään syrjemmäksi ja kävi istumaan vanhan, kaatuneen puun rungolle sekä veti Anteronkin istumaan viereensä.
»Päästäkää irti!» pyysi hän taas.
»Minua on kovasti kielletty; en tiedä, uskallanko.»
»Päästäkää auki remeli, se vaivaa minua niin kovin. Minun sieluni on musta.»
Mutta Alli istui liikahtamatta. »Sanokaa minulle ensin, mistä te saitte sen tuopin ja huivin ja venäläiset ruplat.»
Antero nyökkäsi päällään, mutta ei kuoppaa kohti. »Tuolta. Ihan musta!»