»Niinkuin piru! Kuin kavaltaja!» huusi joukko takaa.
Surullinen ja liiankin oikea kertomus Lybeckerin retkestä Itämeren-maakunnissa oli vielä enemmän kiihdyttänyt vihaa, niin että sotilaat olivat melkein raivoissaan. Mutta olivatpa kaikki muutkin harmissaan, että maan kohtalo nyt oli semmoisen konnan käsissä. Miihkali vastasi viimein:
»Minä tiedän teidän sananne todeksi. Lybecker ei ole täyttänyt kuninkaan eikä valtakunnan luottamusta; mutta jos talossa joku patsas pettää, niin ei siltä pidä kaikkien pettää, koska muuten koko rakennus kukistuu. Mädänneen, madonsyömän ja kelpaamattoman patsaan sijaan pannaan uusi, ja rakennusmestari, joka sen tekee, on laki. Se on rakentanut koko talon, se myös pitää kaikki koossa ja se tuomitsee, mikä on hyvää, mikä pahaa. Se se myös on tuomitseva päälliköt ja teidät. Katsokaas siis eteenne, ett'ei teitä lueta niiden joukkoon, jotka ovat tuottaneet maalle häviön.»
Silmänräpäykseksi vaikeni äsken vielä niin jäykkä joukko; kiihkeästi odotellen ja ikäänkuin oudon vedon voimasta katseli se edessänsä seisovaan puhujaan, mutta ei kukaan virkannut sanaakaan. Kun vastausta ei kuulunut, jatkoi vielä Miihkali:
»Minä en vaadi silmänräpäyksessä teidän vastaustanne, sillä ei ole yhtä helppo korjata ajattelematonta tekoa kuin tehdä se. Miettikää siis tarkkaan, mitä omatunto ja kunnia vaativat. Saatatte asettua tähän pihaan ja tuohon metsänrantaan. Huomenna auringon noustessa saamme tarkemmin keskustella taikkapa jo ehkä iltayöstäkin, sillä aika kuluu ja meidän täytyy ottaa siitä vaari. Minä puolestani mietin, mitenkä paraiten saisin teitä puolustetuksi ja vapautetuksi teidät rangaistuksesta, kun palaatte leiriin, sillä tietysti te tarkemmin asiaa mietittyänne sinne palaatte.»
»Älkää sitä niin varmaksi uskoko!» kaikui ääniä joukosta.
VI.
Tuuliajolla.
Lähenevien ratasten ratina keskeytti kiistan, joka juuri oli alkamaisillaan uudestaan. Kaikki kääntyivät katsomaan portille päin, johon hevonen pysähtyi. Rattailla oli kaksi naista. Anteron äiti Iikka oli ajajana ja jäi vielä rattaille istumaan, jota vastoin nuori tyttö hypähti maahan ja katseli ympärilleen. Iikka viittasi häntä menemään asuinkartanoon, sanoen: »Mene vain tuonne, Alli, kyllä minä tulen perästä.»
Alli lähestyi ja tervehti ensinnä sotamiehiä. Hän katseli nopeasti ja tutkivasti heidän joukkoansa ja kysyi: »Missä on kuningas?»