»Eihän tuo liene liian myöhä nytkään palata», sanoi kolmas.
Herrat kuulivat joka sanan ja käsittivät, että aika oli täpärällä.
Miihkali astui joukon eteen jäykkänä ja suorana.
»Mitä minä kuulen!» alkoi hän. »Ettäkö joillakuilla on vieläkin pahoja aikeita ja vehkeitä mielessä. Tiedättehän, että minä olen seurakunnan sielunpaimen, ja koska te minun mielestäni olette eksyneitä lampaita, niin on minun asiani ottaa selko teidän kristillisyyden taidostanne ja palauttaa teidät oikealle tielle. Onkohan teillä kaikilla selvänä, mitenkä huoneentaulussa sanotaan alamaisten velvollisuuksista esivaltaa kohtaan? Asettukaa riviin! Minä kyselen jok'ainoaa teistä ja tutkin sielun ja sydämen, sillä siitä kaikki riippuu. Asettukaa riviin, sanon minä.»
Joukko alkoi liikkua, mutta rivejä siitä ei syntynyt, sillä kukaan ei tahtonut jäädä ensi riviin. Väki aaltoili edestakaisin, vaan viimein työnnettiin Arppi esiin huutaen: »Te olkaa edessä, sillä kaikkihan onkin teidän vikanne!»
Arppi koetti väkisin työntäytyä taaksepäin, mutta Antero seisoi juuri takana, pitäen käsiään hänen olkapäillänsä, ja muuri oli kummallakin puolella tukeva. Arppi ei päässyt mihinkään ja hädässään hän ryhtyi pyytämään armoa: »Päästä minut, Antero, saat kolme ryyppyä, jos asetut ensimäiseksi.»
»En minä juo», vastasi Antero.
Arppi veti vanhan villahuivin kaulastaan ja kaivoi hajalliset lapaset taskusta. »Nämä saat, hyvä, kelpo Antero. Päästä minut, enhän minä voi seisoa tässä.»
»Seisokaa vain hiljaa, ukko. En minä uskalla tulla eturiviin.»
Arppi vääntelihe tuskissaan, mutta Antero piti voimakkain käsin häntä kiinni, ja ollen pitkä mies saikin hän ukon helposti hillityksi. Arpin hätä kasvoi kasvamistaan. »Minä sanon sinulle, Antero, sieluni autuuden kautta», vakuutteli hän, »että saat kapan rukiita, kun pääsemme sodasta kotiin, tai jos et huoli odottaa, niin käske äitisi mennä minun muijani luo ja ottakoon sen korean ryijyn, jonka saimme anopiltamme. Iikka ottakoon ryijyn ja sinä saat pitää sen kuolinpäivääsi asti.»
»Hiljaa ja vaiti, ettekö näe, että pappi jo tulee?» kuiskasi Antero, ja oikeassa hän olikin. Synkän ja vakavan näköisenä lähestyi Miihkali sekä seisattui Anteron ja hänen uhrinsa eteen.