Lybecker katsoi kummastellen nuorukaista. »Sitä minä en ole koskaan tullut ajatelleeksi. Kuulkaas, Person, tuokaa juhlapukuni. Saammepas nähdä, tunteeko Bellario sitte minua.»
Armfelt kalpeni suuttumuksesta. »Teidän ylhäisyytenne luvalla pyydän minä saada poistua.»
»Samaa pyydän minäkin», lisäsi De la Barre aivan suutuksissaan.
»Mitä nyt? Mitä te aiotte, hyvät herrat? Meillä on tärkeitä asioita keskusteltavana.»
De la Barre peräytyi sanoen: »Missä sika on sankarina, siellä ei meillä ole mitään tekemistä.»
»Sika! sika!» toisteli Lybecker. »Kaikkia vielä! Mutta samapa tuo. Onhan huomennakin vielä päivä. Person, viekää pois Bellario ja etsikää käsille minun juhlapukuni.»
»Ettehän vain, teidän ylhäisyytenne, unhota uskollista palvelijaa?
Tiedättehän, mitenkä minun asiani ovat.»
Lybecker otti paperinlapun, kirjotti siihen muutamia sanoja ja virkkoi;
»Näyttäkää tämä, jos minä joskus katuisin.»
Person luki nopeasti kirjotuksen ja kumarsi sanoessaan: »Teidän ylhäisyydellänne ei ole ketään uskollisempaa palvelijaa.» Hän veti Bellarion pois kanssansa teltasta.
Ylipäällikkö astua tallusteli levottomasti ympäri, mikäli tila huoneessa salli, pysähtyi viimein kenraalien eteen ja kysyi: